Paikallisia makuja

Väsyttää.

Ruokapöydässä Luce kysyi mitä tein tänään töissä, ja oli pakko aivan miettiä hetki. Ihan pölö olo.

Tänään oli puoli yhdeksitoista tilattu hedelmäkakku "Camillen" kymmenvuotisjuhliin... Aamulla oli mennyt jotenkin omituisen paljon aikaa toimituksissa, yksi leipä oli unohdettu jäähdyttää ja sitä piti odotella, joten Sebastian otti kakun tehtäväkseen ja antoi minulle mansikkatartelettien viimeistelyn.
En oikein tiedä menikö aikaa vain paljon ohi, vai mikä oli homman nimi, mutta käsitin että alunperin oli tarkoitus myös tänään tehdä sitruunatarteletit ja pistaasi-eclaireja, joita ei kuitenkaan sitten tehty. Toivottavasti huomenna tai joskus lähiaikoina sitten.

Mansikkatarteletit olivat kivoja tehdä, vaikka toisen mallin sisäistämisessä meni muutama leivos. Myönnän, että aivoon ei vaan mennyt se puolen sentin kriittinen kulma miten se mansikka piti asettaa ennen kuin olin kaikki muut kulmat kokeillut, voi huhhuh!

EI ny luulisi olevan niin hankalaa, oliko sit joku kooma vai mikä lie...

Tässä tarteletissa siis vain pursotetaan créme de patissiérea mukava keko ja heitetään marjat päälle. Ja tuossa kuvassa vielä siis ei ollut kiillettä mikä sutaistaan ihan lopuksi. 

Tohveliomenoita tein myös siinä sivusilmällä kakun valmistusta seuraillen ihan melkein täysin omatoimisesti. Ja päivän lopussa viimeistelin myös pellillisen vadelma-macaronleivoksia. Meni vähän yli puoli kahden kun lattia oli pesty ja lähdin kotiinpäin.
 
Mutta se kakku. Suomalaisia hedelmäkakkuja ajatellen, anteeksi nyt vain, mieleeni tulee vain pari asiaa. Sokerilimeen säilötyt ällöimeltät sekalaiset hedelmät (tiedän etteivät kaikki ole niitä) ja, huomioi tämä, punaiseksi värjätty omenan makuinen hillo. Khöm... En ikinä ole pitänyt hedelmäkakuista. Pienenäkään niin pitkään kun oma muisti kestää. Valitsen siksi melkein aina suklaakakun jos aion tehdä normaalia kakkua kotosalla.

Tämän kakun... no piiraan... mikähän sen poliittisesti korrekti nimitys nyt olisi.. pohjana oli siis ne eilen tehdyt omenapohjat, mitä varten hoidin omenoiden kuorinnan. Eli lehtitaikinapohjalla omenareunus ja hasselpähkinätäyte. Ihmettelin ensin että vähän rujon näköinen se kyllä on, kun Sebastian sanoi sen olevan omenapiiras. Sitten alkoi se muodonmuutos.
Ensin monsieur levitti kiilteen ja sitten reunusti pistaasimurskalla tortun ulkorajat. Seuraavaksi pursotettiin nätti kerros diplomaattikreemiä ja aloitettiin hedelmien asettelu. Oli mansikkaa, kiiviä, ananasta, nektariinia, banaania, vadelmaa... Ja kaikki erityisesti tuoreena. Oikein symmetrisen sekamelskan päälle sutaistiin taas kiille ja aseteltiin loputkin tarpeet: suklaakoristeita, muutama tomusokerilla hunnutettu lisähedelmä, tyypillinen onnitteluplakaatti ja jopa päälle käytetyn ananaksen lehdet, jotka olivat kuin mitkäkin riikinkukon pyrstösulat. Se tosin toimi, koko asetelma oli hyvin trooppinen.
Plakaatti, jota näissä kakuissa usein näkee, on muuten marsipaania. Sebastian paahtoi aika isolla polttimella värittömän mantelimassan pinnan sellaiseksi kauniin rusehtavaksi osa-alueittain. Nyt on siis uusi tapa käyttää kotona omaa poltinta, hahah.

Créme patissiérea meni tänään aika paljon ja metallikulhossa alkoi olemaan vain jämät, joten sain tehdä sitä lisää. Sebastian antoi minulle määrät ylös ja seurasi sivusta kun hämmentelin keitosta valmiiksi. Täällä käyttävät sellaista vanukasjauheseosta kiinteytykseen. Mutta ei siinä mitään, ei vaan hyödytä reseptin omistus minua kun ei ole vastaavaa jauhetta itselläni. Lopussa, ennen vuokaan kaatoa, crémen sekoitus oli todella raskasta.

Niistä eilisistä omenoista puheen ollen. Taidan ostaa täältä mukaan sorvin, ei ne ole kovinkaan painavia lopulta ja paljon edullisempia täällä kuin kotisuomessa. Saatan käyttää sitä harvoin, mutta sitäkin riemuikkaammin! Tai jos se jopa nostaisi omenankulutustani? Tässä vaiheessa äitin pitää huutaa jeee, lapsi oppii syömään hedelmiä!

Ja niin joo, Herra Ranskalaisen nimi on niinkin ranskalainen kuin... ba dum tsihhh: David! Ei nyt sentään ihan mikään... hmm.. Jean-Jaques-Pierre-Babtiste, vaikka siltä näytti. Se olisi ollutkin jo melkein liian hauskaa.. :D
.....
Hyvin puun takaa tämä, mutta lukion äidinkielenopettaja valitti aina pisteidenkäytöstäni. Enintään kolme peräkkäin ja yhden kerran tekstissä, sanoi hän. Eikä! Ihan jo periatteestakin käyn vastustamaan. .... 

Lisäsin tähän blogin oikeaan reunaan käännösgadgetin, kun totesin, että helpottaa huomattavasti ainakin yhtä lukijaa. Ei tarvitse aina copy-pastettaa tekstiä osissa googlen translaattoriin kun kaikki sujuu yhdellä napinpainalluksella, vaikka aika luokatonta käännöstä se usein onkin. Suomen kieli on aika hankala tuollaisen automaattisen ilmaisen käännöslaitteen käsittelyssä...Nauroin eilisen postaukselle, kun Luce luki käännöstä loppuosasta. Puhuessani Dos Santosin työntekijöiden ranskalaisuudesta sanoin "tosi, tosi, tosi ranskalaisia" ja Google ihanasti käänsi sen tällaiseksi: "très, très vraies frites". Eli "oikein, oikein oikeita ranskanperunoita". Herkullista, autenttista ja uppopaistettua työväkeä siis?
Luce sitten myös tänään kertoi bonganneensa haasteeni Amsterdamin päivityksestäni ja päätti toteuttaa sen. o.o Pääsen siis syömään Loiren ostereita! Hui, jännittää jo! Entäs jos tykkäänkin niistä ja on taas yksi liian kallis makunautinto tiedossa, johon harvoin pääsen enää käsiksi kotimaassa? No, syteen tai saveen !
Muutenkin jännä päivä ruoan osalta ollut, sain lounaaksi "kalaruokaa", joka osoittautui kalmariksi käännöstä tutkimalla. Sekin oli tosi hyvää!
Samaten hän oli tänään tuonut kaupalta tuorechevreä ja oikein hyvän näköistä juustoa käsittääkseni Baskimaan alueelta... Huomiseksi Loiren alueen viiniä ja sitä aiemmin mainittua Rode D'anjouta... Sekää Bretagnelaista perinnekakkua kahvileiväksi, jota maisteltiin jälkiruokakahvilla. Tuli ihan mieleen Irenen 40% voita -muffinit....
Kuulemma tämän kuivakakun resepti perustuu siihen etä kaikkea yhtä paljon. Vähän kuin mummin sokerikakku, mutta hieman erilaisella tavalla kuitenkin. Sanotaan, että jos aitoa voita laitettaisiin 250g, niin sokeria ja jauhoa tulisi myös sama setti, ainoastaan sillä erolla että munaa vain yksi kappale.
Ulkonäöltään tämä Bretagnen herkku näyttää uunissa lässähtäneeltä sokerikakkupohjalta, heh. Sisältä se oli voin kellertävä ja voilta se tosiaan maistuikin. Hyvää pienissä määrin, sanoisin.
Ja voi sitä jumalatonta kerettiläistä, joka menisi tällaisen tekemään suolattomaan margariiniin!
Tätä kirjoittaessani sain maistiaisena iltaa varten tehdyn aperitiivin shottilasissa. Ei kylläkään alkoholia, vaan minttuisan kurkkujogurttichevremuussin. Ihanan raikastava sekin. Ja toimi hyvin. Nyt tekee mieli syödä!


P.s. Huomasin tänään, että rusketusta on tullut paljon, mutta ainoastaan etupuolelle. Pitäisiköhän palvoa aurinkoa joku päivä vatsallaan. Alkaa näyttää naurettavalta jos katsoo liian tarkasti!