Normisunnuntai

Aamu oli kamalan sateinen ja kolea siltä ajalta mitä sitä näin. Olin mukana viemässä leivät ja croisantit kylälle, lisäkäsiparina. Harmittaa vaan kun se söpö Caramel-kissa oli jossain piilossa nyt kun olisin oikeasti halunnut nähdä sen. (Vaikka ainahan minä haluan nähdä sen.) Ehkä joku päivä saan siitä sen kuvan. Kaukaisimman lepokodin pihalla oli taas hirmuisesti jäniksiä, mutta nyt myös tosi pieniä pikkujänöjä. Iiiihania...
"Niin, ne ovat herkullisia", oli vastaus. Pfft, ovathan ne, mutten ihan niin tarkoittanut...

Se on muuten hauskaa, että Toni ja David käyvät melkein aina kättelemässä töihin tullessa tai lähtiessän Sebastienia ja yleensä myös minua. Näköjään myös toisiaan mitä sivusta tänään katsoin. Tulee heti arvostettu olo! Pitäisiköhän siis itsekin aina käydä kunniakierroksella työvuorojen lopussa.

Päivän listalla oli suklaaeclairien lisäksi kahvieclaireja. Kahvin maku tehtiin Arabica-aromilla. Olisin melkein toivonut vahvempaa suutuntumaa! Ehkä oikealla kahvilla saisi sellaisen?

Pari kertaa parissa päivässä Sebastien on nyt tehnyt katoamistemput jossain vaiheessa päivää auttamaan alakerran leipomon puolelle. Se sinänsä on ihan jees ja hyväkin, mutta on aina onnistunut tapahtumaan silloin kun olisin tarvinnut henkistä tukea jossain asiassa. Tänään olin ihan hermostunut ison flan-massan valmistuksessa, kun pelkäsin että se ei ole hyvää vaan liian löysää, ja että jos jätän sen liian pitkäksi aikaa niin se palaa pohjaan... Ja herraa ei tietenkään näkynyt mailla halmeilla kun olisin tarvinnut vain kysyä "onko jo hyvä?". Oli se kuitenkin.

Viime kerralla kun tein yksin créme patissierea, massa jäi vähän liian löysäksi juuri sen takia kun en sitten yksin uskaltanut pitää kauhean pitkään, ja nyt kun flan on muuten samaa tavaraa, mutta tarkoitus jättää patissierea löysemmäksi niin... Pelkäsin sen jäävän oikeasti tosi löysäksi. Se aiempi patissiere olisi ollut kuulemma hyvä juuri flaneille.

Toisella päivän katoamiskerralla uunissa oli pain au chocolateja ja pieni annos créme patissierea liedellä, joista huolestuin ja hoidin pois uunista sekä loppuun asti. Sebastienin taas saapuessa ilmoitin hänelle tuohtuneen näköisenä, että "Hyvä HERRA, TEIDÄN pain au chocolatinne melken PALOIVAT." (Teitittely saa hänet tuntemaan itsensä vanhukseksi.) Sain peukun siitä, että otin tuotteet uunista ja kehut päälle. Jeee!

Suklaaleipäset.

Jerome tuli keskipäivällä käymään poikansa kanssa. Paikan pomo siis, tiedoksenne. Sillä on jotenkin hirmu lempeän oloiset kasvonpiirteet. Jos käsitin oikein jostain sivukorvalla kuulemastani asiasta, niin pääsen leipomon puolelle sitten kun hän palaa lomalta. Ehkä.

Päivä loppui siinä vähän sen jälkeen. Puoli yhdeltä varmaan? Eli ainakin tunti "etukäteen".

Kotona hoidin pari asiaa ensin koneella ja menin ottamaan nokoset, jotka vähän venyivät. Ja vieläkin väsyttää, että en nyt jaksa kauhean pitkään tässäkään istua. Taidan mennä aikaisin nukkumaan, jos mahdollista.

Pulsut rakastavat Babaa?

Aloitan varmaan melkein joka päivä sanalla "Tänään". Mutta... Tänään tein kauheasti omenatossuja!
Niitä on siis kahta sorttia.. Tai.. Sortimenttia kuten Irmeli sanoisi. Toisen taikina on sitä aiemmin mainittua tuhatlehtitaikinaa ja toisen murotaikinaa. Molemmat ovat kyllä hyviä jos omenahilloleivoksista pitää, mutta henkilökohtaisesti ehkä suosin hieman enemmän murotaikinapohjaista.

Koko aamu meni oikeastaan siinä kun kaulasin melkein koko laatikollisen murotaikinaa ja tein tossuja valmiiksi. Totesin taas ettei parane upota ajatuksiin jos haluaa käsitellä taikinan mahdollisimman helposti. Se kun sulaa kun tarpeeksi kauan pyörittelee sormissa tahi koneessa.
Harjoitelin siis nopeaa kaulauskoneen käyttöä ja välillä se sujui ihan hyvinkin. Sitten David tuli kahville vierelleni tuijottamaan tekemistäni ja sain kauheat suoriutumispaineet. En osannut sanoa, että hän aiheuttaa tuijottamisellaan paineita, joten puhisin vain hermostuksissani ja toivoin että tilanne menisi maagisesti ohi. Huoh. Ei sillä, David on todella mukava mies. Niin on kaikki muutkin leipomon työntekijät! Mutta paineet on paineet. ;)

Tohveleitten lisäksi oli pari pienempää hommaa, kuten marjakakun päällisen koristelua ja... jotain.
Tänään on ollut jotenkin todella takkuileva päivä pään kanssa. Siis, olen ollut tosi väsynyt. En oikein muista mitään ja jään miettimään kokoajan omiani. Hmhm..

Sebastien näytti mallin ja tein hedelmäasetelmat parille kakulle. Nuo suklaaleneliöt on ihania :3

Yksin kondiksessa ollessani kuuntelin nappikuulokkeillani muuten suomalaista musiikkia. Oli hirveän kivaa taas kuulla niitäkin, kun nyt sen pari viikkoa kuunneltu Alouettea radiosta. Ja Alouette kunniakkaana radiokanavana pyörittää niitä viittä hittibiisiä looppina, kuten kaikki muutkin aina. Voi jee. Onneksi mikään kappale ei vielä ota niin paljon päähän kun sillon ekan topin aikaan olleet biisit. Diamonds, Kukkurukuu ja Järjetön rakkaus repii vieläkin hermojani kuullessa...

Sebastienilla.... Ainiin, olen aina kirjoittanut väärin hänen nimensä. :c Se on E:llä, ei A:lla. Mutta toisaalta, en ollut ikinä nähnyt kirjoitusasua, joten ehkä se annettaisiin anteeksi. Toivon niin!
Niin, hänellä siis oli tilauskakun valmistus. Tänään näin niin ollen ensimmäisen vetopohjan tässä maassa. Ja senkin käyttö on erilaista: Sebastien laittoi yhden palasen kakun pohjaksi, kasasi korkean täytekerroksen ja päällysti sen toisella pohjapalalla. Se tarkoittaa noin kymmenestä sentistä kahden sentin osuutta itse kakkupohjalle. Mutta siitä tuli silti hyvin kaunis, sillä keskikerros oli mansikoiden ja créme mousselinen sekoitus. Uskon, että leikattuna kakkupalat ovat oikein suloisen näköisiä. Hän kaulasi päälle mantelimassaa, sillä kakun koristeeksi haluttiin syötävä kuva (olikohan se muuten Mikki Hiirestä vai mistä...), ja polttimella käsitteli massan pinnan taas rusehtavansävyiseksi.
Tekeeköhän ranskalaiset sitten edes paljonkaan normaaleja täytekakkuja. Nyt en oikeastaan tiedä. Varmaan kertaakaan ole nähnyt sellaista täällä.

Nyt väsyttää.

Mm! Tuli Irene mieleen kun sain tuhkaraitajuustoa lounaalla... :)

Luce teki tänään Bordeaux'n canneléja ja niitä päästään myöhemmin sitten maistelemaan. Vaikuttavat ihan mielenkiintoisilta. Taikinaa maistelin ja se oli ainakin hyvin vahvasti rommin makuista! Hyvää (!)
Rommia käytetään muuten monessakin jutussa täällä. Meillä kondiksessa babat nesteytetään rommissa ja tänään tehtiin myös rommista mantelikreemiä. Sekin oli oikein hyvää.
Yritin joskus aiemmin kovasti väittää Sebastienille, että babat ovat venäläisen keittiön tuote, mutta hän ei ollut samaa mieltä. Eikö se ole?
Niissä muuten on oikeasti aika tuju määrä sitä rommia. Eräs päivä meinaan olin tuossa uitossa mukana.
Ensin kuivat babat otettiin laatikosta esille ja valmistettiin uittolaari: kuumaa vettä ja rommia, jos oikein näin. Sitten ne vaan sinne imemään itsensä täyteen ja koristelu. Koristeisiin kuului vielä pursotukseen tökättävä pipetti, joka on täynnä rommia. Olen vähän ihmetellyt, että miten se toimii, mikä sen ns. funktio oikeasti on? Töräytetäänkö se sinne baban sisälle enne syömistä, jos tuntuu että rommia ei siinä ole jo tarpeeksi? Hutaistaanko se naamaan aperitiivina? Onko tämä ranskalaisen spurgun lempparileivos?


Voisin mennä pihalle aurinkotuoliin hetkeksi huokaisemaan.
Rennot fiilikset atm.


Ja p.s.

Eilen puhuin leivoksesta jonka ostin. Pakkaus ja tuplasuklaatarteletti:

Nom. Unohdin kuitenkin syödä eilen, TAAS. Joten söin sen nyt samalla kun kirjoitin. Hyvää!

Meri, Puy du Fou & PomPom

20.8.


Viikonloppuni oli varsin mukava! Puolenpäivän maissa olimme autossa kohteenamme La Tranche sur Mer. Matka oli pidempi kuin odotin verraten kilometrimäärään, mutta osittain sitä ehkä selittänee nämä eroavaisuudet teiden sijoittelussa. Suomen moottoritiet ovat rakennettu kylien ympärille, kun taas Ranskan kylät ovat rakennettu teiden ympärille. Se tarkoittaa hidastusta, mutkia ja sokkelointia talojen ohi. Täällä tulee myös kiertoliittymiä vastaan vähä väliä. Kaikki tiet vievät Roomaan, eikun...
Toinen hauska on se, että maissipeltoja täällä on joka puolella silmän kantamattomiin, mutta olen vain kerran törmännyt täällä ruoassa itse maissiin. Pohdimme myöhemmin päivällä Essin kanssa, että Ranskan lehmät varmaan sitten tehosyötetään maissilla, kun niiden koko on ihan huima meidän nautoihin katsoen.
Tai sitten sekin vaihtoehto on, että Ranska olisikin joku suuri maissin tuottaja maailmanmarkkinoilla. Mietittiin, että jos törmätään yhteenkään maissipussiin, jossa lukee että tuotu Ranskasta, niin voidaan ihan helposti sanoa: "Siis mä oon niiiin nähny nuo pellot".

Matkanvarrella pysähdyimme merkitylle picnic-paikalle salaatille ja patongille. Sieltä olisi kovasti lähtenyt liftari mukaan Bordeaux'hon. Minäkin kyllä mielellään siellä kävisin, mutta piti sanoa ettei nyt ikävä kyllä jatku samaan suuntaan matkamme. Siitä olisi ollut kaksi sataa kilometriä matkaa.

Perillä suuntasimme heti merenrannalle ja biitsille Essin mukaan haettuamme. Oli kauhean kuuma ilma ja meri kutsui jännittävästi, sillä enhän ikinä ollut aiemmin uinut oikeassa meressä. Ainoastaan katsonut viereltä silloin pienempänä Israelissa. En tajunnut edes ottaa kuvia rannalta... Hiekka oli lämmintä, ihanan samettista ja varpaat upottavaa. Meriveden lämpötila oli kuulemma kamalan kylmä, vain +22*C. Naurahdin, että tämähän on kuumaa Suomen mittapuulla! Aaltoja tuli välillä voimakkaasti ja välillä vain kevyesti. Ensimmäisen isomman aallon jälkeen olin aivan täpinöissäni. Se hulautti vedet kasvoilleni ja kuten aiemmin sanoin ostereista... Nyt tiedän miltä meri maistuu. En ikinä ajatellut sen olevan niin voimakkaasti suolattua! 
Mietin, että ihme kun ei Evira vastusta etelänmatkailua sen tuodessa liiallisia suolapitoisuuksia Suomen kansalaisille. Kyllä tähän pitäisi minusta jo säätää muutama direktiivi. Vaikka direktiiviä nimityksenä kaiketi nyt käytetäänkin vain EU:n säätämistä ohjastuksista... Mutta voihan homman saman tien ottaa osakseen ihan eduskunta, muutenkin tuntuvat nyt latelevan ihan naurettavia ehdotuksia.

Laurella oli sellainen pehmeä pieni "surffilauta", jolla pystyi matalikolla ottamaan vauhtia rantahietikolle aallon mukana. En edes tiedä kuinka kauan jaksoimme odottaa suurempia aaltoja aina niiden mukana iloiten. Ihanan lapsellinen olo oli, vähän kun silloin pienenä Kiteellä uitiin kovalla tuulella. Paitsi että ihan eri asia siitä huolimatta.

Päivä meni ja ilta tuli, ei sen suurempia raportoitavia.
Lähdettiin kotio luultavasti siinä vähän yli kuuden ja Les Herbiersissä päätimme Essin kanssa lähteä iltaa pitämään, eli keskustaan ja ravintolaan illalliselle. Vaikka kohteemme oli ensin aivan toinen, päädyimme La Boucherien ovelle. Harmiksemme ulkoterassi oli jo suljettu ja sisätilat olivat hirmuisen kuumat, mutta minkäpä sille voi. Ainakin ruoka olisi hyvää.
Vaikka tartarpihvi olisi toki ollut jännä vaihtoehto niin silti paikan oma "aura-pekoni"-hampurilaisateria vei voiton, heh. Otettiin alkuun aperitiivitkin joissa oli kuohuviiniä ja mustaherukkalikööriä. Tai en itseasiassa muista oliko se likööri vai siirappi. Mutta tämä juoma, ainakin ranskan tuntien mukaan, on erittäin perinteinen ranskalainen aperitiivi. Siksi siis täysin kulttuurikokeilunomaisena tutkimuksena suoritettu. 
Aterian ohella sai tietenkin oletuksena korillisen patonkia. Eli Tonin tai Davidin omin kätösin tekemää patonkia, riippuu kumpi oli sinä päivänä aamussa. ;)
Ravintolasta pois kävellessämme oli tosi hyvä fiilis. Ilma ja ympäristö oli juuri sellainen mistä Ranskan illassa pidän. Pimeää, mutta valoa joka puolella. Ihmisiä ja puheensorinaa jatkuvalla syötöllä. Baari-kahviloiden terassit olivat täynnä hymyileviä naamoja ja pihalla niiden keskellä oli kasa lapsia leikkimässä. Sekin oli oikein suloista itseasiassa. 
Lapset seisoivat vastakkain kahdessa rivissä. Ensin pieni poika huusi jotain vastapuolella oleville muksuille ja muut vastasivat. Vaikutti valmiiksi määrätyiltä vuorosanoilta. Poika huusi uudestaan, mutta useamman virkkeen ja meni sekaisin sanoissaan. Väliin tuli muutama hämmentynyt mutina ja sitten homma taas jatkui. Ja sitten naurua. En tiedä miten sen jälkeen eteni kun ei jääty tuijottamaan, mutta tunnelma oli samanlainen kuin "Kuka pelkää mustaa miestä"-aloituksessa. Nyt kun mietin, niin eikai siinä oikeasti tarkoiteta mustalla miehellä tummahipiäistä ihmistä? Pienenä aina oletin sen olevan joku Zorron tapainen! Aika hiton rasistinen lastenleikki jos tarkoitetaan... Ja kai senkin nimi on jo sitten vaihdettu johonkin yhteiskunnallisesti sopivampaan, kerta neekerin pusut ja Musta Pekkakin ovat vaihdettu? Ja voi ei, nyt meni muuten pahasti ohi aiheen, hahaha!

Mutta siinä se päivä oli jo muutenkin.


21.8.


Aamulla herättiin ajoissa, että ehtisimme koko päivän kiireissä kaikkiin Puy du Foun esityksiin. 
Selvennän teille ensin siis kyseisen puiston idean.

Puy du Fou on historiallinen teemapuisto, ja neljänneksi suurin nähtävyyskohde Ranskassa Pariisin Disneylandin jälkeen. Tällä kertaa tämä "theme park" ei silti sisällä mitään normaaleista huvipuistoista tuttuja laitteita ensimmäisen kylän sisääntulolle sijoitetun karusellin lisäksi.

Aloituskylän, Le Bourg 1900, rakennuksissa olivat turistiputiikit.

 Puisto on laaja ja se sisältää useita eri showkohteita, kerron niistä lisää kohta, sekä paljon viherikköä, eläinten aitausalueen, hotellin vieraille ja teemakyliä ohjelmapisteiden välimaastoissa. Kaikenkaikkiaan sanoisin että jokainen, kenen sydämessä on joskus asunut kunnon ritari-prinsessa-legenda -fani, on varmasti kiinnostunut tarjonnasta, jollei sitten aivan lumoutunut. Pienenä olisin ehkä ollut ikionnellinen, sillä nytkin koin puiston todella ihastuttavana kokemuksena.
Showspektaakkelien pituuden vaihtelivat noin kymmenestä minuutista 45 minuuttiin. Se mikä mielestäni oli ehkä upeinta, oli se että niiden tehostuksessa oli käytetty paljon oikeita tehosteita ja oikeasti hämmästyttäviä käänteitä. Koska kaikki puhuvat täällä esityksistä spektaakkeleina, käytän niistä nyt sitä nimitystä. Jokaisessa spektaakkelissa siis oli iso ja erittäin taitava näyttelijäkaarti, johon sisältyi aina suuri määrä eri eläinkunnan lajeja. Melkein kaikissa esityksissä käytettiin jossain vaiheessa aitoa tulta, lievää akrobatiaa ja koulutettuja eläimiä.

 Pitääkö sanoa, että spoiler alert, mikäli tätä lukee joku joka haluaa mennä Puy du Fouhun kokemaan itse esitykset? No... Siinä tapauksessa ei kannata tätä päivitystä selata.
Spoiler alert ! :D

Aloitimme siis Le Bourg 1900:n keskeltä musiikkiesityksellä. Kylän asuntojen yläikkunoita aukesi uusien musiikkiin yhtyvien soittimien sisään astumisen ohella ja niiden takaa paljastui kyseistä soitinta soittava nukke. Kaikki löytyi torvesta kaulan takaa ripustettujen rumpujen kautta klarinettiin.

Ei jaksa muokata nyt päitä pois.

Eikä tuota miestä.

 Tästä suuntasimme ensimmäiselle spektaakkelille, jonka nimi oli Mousquetaire de Richelieu. Ainoana sisällä pidettävistä esityksistä, tämä sijoittui erittäin kauniiseen teatteriin. Esityksessä nähtiin, yllättävää kyllä, musketeereja ja miekkailua, flamencotanssijan ja musketeerin rakkaustarinaa, hevostaiteilua ja tanssia vedellä peitetyllä lavalla sekä valotehosteita. Aaainiin ja pukukoreilua. ;) Minähän olin ihan innoissani kun ensimmäisenä ennen shown alkua katsojia tuli viihdyttämään venetsialaiseen naamariin naamioitu kyttyrämies...
En nyt silti kerro tässä paljoa sen enempää. Jää jotain sanomattakin sitten.

Lava esityksen jälkeen. Sinne ilmestyi siis vettä puolivälissä!

Rakastan noita verhottuja parvipaikkoja. Kai niillä nyt oli joku oma nimikin, en muista D:

Voi kun nuo olisivat olleet oikeita kynttilöitä.

Käytävällä esiteltiin näyttelijöiden puvustoa.

Vaikka kaikki juonto tapahtui tietenkin ranskaksi, oli turisteille varattu tulkkauslaitteet hintaan á 6e. Yhdeksällä eurolla sai kaksi kuuloketta yhteen laitteeseen. Otimme ne, ja kyllähän niillä tarinassa jotenkuten mukana pysyi, mutta ajoittain oli piiienoisia ongelmia saada selvää itse esityksen äänenvoimakkuuden takaa, särinältä tai mahdollisesti vain huonolta taajuudelta. No, hyvä puoli on se että ne jotka tietävät minkä näköiset minun omat nappikuulokkeeni ovat olleet viimeisen kolme kuukautta, niin tiedoksi, sain uudet eikä maksanut kuin 4,5€ ... ! :D


Seuraava spektaakkeli kantoi nimeä Le Bal des Oiseaux Fantômes. Se oli todellakin lintujen balettia. Esitys sisältää yli 200 lintua: saalistajia, kahlaajia, pienempiä pirpanoita... Yhtäaikaa niitä on parhaimmillaan esillä noin 150, ja kaikki koulutettu ohjelman kaavaan. Ihan järkyttävän massiivisia ne suurimmat. Oli siinä tarinakin taustalla, mutta itse keskityin kyllä eniten niiden lintujen ihasteluun...

Kolmas spektaakkeli: Les Vikings, kertoi tarinaa jossa viikingit hyökkäsivät häitä juhlivan kylän kimppuun. Kylää tuhottiin että poltettiin ja asukkaita riepoteltiin. Tässä käytettiin hyväksi myös koulutettuja "susia" sekä petolintuja. Hienoa siinä oli, että se onnistui aina yllättämään jollain asialla. Esimerkiksi veden pinnan alta nousi ties mitä enkä tiedä yhtään miten sekin on toteutettu. Kuohuista nousi mm. viikinkilaiva, jonka kannella oli valmiiksi näyttelijöitä. Wat?

Susihauvoja :'3

Ja possuja :3

Jee, vetojuhtia :3

Viikingit hyökkäsivät !

Ja niin hyökkäsi petolintukin karkaavan miehen selkään!

Laiva nousee sumusta o.o

Laivakin palaa !?

Kylä palaa!

Sekasorto! Mieskin palaa!

No en osannut valita yhtä kuvaa kun nuo eläimet ovat niin ihania.

Viikinkien hurjistelun jälkeen jatkettiin Roomalaisten hurjastelulla vuodella 300jkr. "Le Signe du Triomphe":ssa joukko krisittyjä oli tuomittu kilpailemaan roomalaisten huviksi hengestään. Se tarkoitti pientä gladiaattorimittelöä, hevosvaunukilpailuja, leijonia... ja eläinparaatia roomalaisten kunniaksi ;)

Kolmatta leijonaa ei vaan kiinnosta. :3

Ne juonien käännökset kuulokkeilla kuulostivat kyllä välillä joltain vanhalta elokuvalta siltä ajalta, kun juuri oltiin päästy värien maailmaan. Tiedättehän? Julistava mahtipontinen välillä särisevä stereoääni... hehe! Tuli ihan mielikuva siitä kun katsoisin ennemmin esimerkiksi Mel Brooksin elokuvaa History of the World: Part 1.

Ja vielä ennen kuin Essin piti lähteä bussille ja minä jäin Lauren kanssa kiertämään puistoa sekä pienempiä putiikkeja, kävimme viimeisessä melko lyhyessä  Le Secret de la Lance -esityksessä. Siellä sitten oli ritareita ja hevostemppuja, linnan valtausta ja.. tulitehosteita.




















Anteeksi, kamalasti kuvia! Muttakun ne oli hienoja.
...
"Eikä siinä ollut vielä kaikki!"

...koska tää lammas oli ihana. Se puski miun kättä ja yritti mussuttaa miun sormia ja awwawwaww. <3

Siis eikö tän blogin idea ollut kirjoittaa työssäoppimisesta leipomo-konditoriassa eikä postaa eläinten kuvia?

Siinä vielä yksi eläinkunnan yksilö.

No olkaa iloisia, etten sentään spämmi täällä hauskoja kissakuvia.
....vielä.


22.8.

....apua mitä mie eilen tein.  o.o
Joo aivan. Aamusta... En siis enää taida olla ollenkaan mukana toimituksissa. Harmi, olisin ottanu nimittäin kuvan siitä ihanasta Caramel-kisusta siellä hoivatalolla ja postannut senkin tänne, ahaha!
Jäin tekemään hommia yksin siis kondikseen. Eli ne eclairien täytöt ja muut siinä taisi olla.
Sitten kun en enää ollut yksin, aloitin väsäämään hedelmä...rivi...viineriä?
Tuhatlehtitaikinapohjalle vaniljatäyte ja siihen asetelma siis hedelmiä. Uuniin ja kiille päälle.
Täällä alkaa melkein kaipaamaan meidän koulun kiillekonetta kun joka paikkaan saa olla sivelemässä sitä, ja sivellinkin on... no, ei siitä parhaasta päästä. :)

Ja siihen aikaisempaan hedelmien käyttöön tarkennus ja lievennys. Kyllä täälläkin siis purkkihedelmiä toki käytetään. Juuri niihin leivoksiin mitkä menevät uunin kautta. Mielestäni niiden sokerivesi ei ole kuitenkaan kauhean makeaa.. Mutta on pakko sanoa, että kirsikat ovat kyllä niin viheliäisiä.
Ensinnäkin ne ovat niin esanssisen värisiä että. Sitten kun se esanssiväri on sellainen kirkkaan vaalean punainen. Niistä valuva sokerivesi on saman väristä kun minun parhaimman suoravärin aiheuttama vesi hiuksia pestessä.  Ja se aiheuttaa henkilökohtaisella tasolla kysymyksiä niihin käytetyistä väriaineista... Nyt paidassani on pinkkejä viiruja. Osittain myös macaronmassan takia, vaikken ymmärräkään miten sen onnistuin siihen saamaan kun en itse ollut kosketuksissa siihen tällä viikolla...

Noihin leivoksiin laitettiin aprikoosia, kirsikkaa, mirabelleja eli keltaisia luumuja ja päärynää.

Jep. Voihan tölkki.

Illalla kotona lähdin kävelemään keskustaan, ihan vain koska.
Tutkin vähän missä mitäkin on ja eksyin vanhalle Dos Santosille ja siitä Jeux Videon liikkeelle. "Hups". Mukaan lähti L.A. Noire ja Sleeping Dogs. Ranskan versio. Taustalta luin, että peli ilmeisesti englanniksi mutta tekstit ranskaksi. Turha ihmetellä sitten Lahden suunnalle palattuani jos lmoitan viettäväni viikonloppuja ranskaa opiskellen. ;)
Kävin vilkaisemassa myös karkkikaupan tarjonnan, joka oli aaiiivaaan ihana, sekä paikallisen crémerien. Tai, sen oven. Se on nimittäin suljettuna vielä tämän viikon. Ensi viikolla siis uudestaan. Ja paluumatkalla työpaikkani viereisen viinikaupan. Kuin hieno paikka. Puuhyllyjä ja laatikoita missä oli tyyliin yksi kappale näytillä jokaista laatua. Hinnat alkaen neljästä eurosta pariin sataan... Iskälle katoin et olis ollu sellanen kaunis satasen calvadoskin... Mutttaa taitaa jäädä hyllyyn !
Ulko-oven kupeella oli kolme isoa metallisäiliötä, josta sai ostaa rosé- sekä punaviiniä litrahintaan à < 2€. En nyt silti käynyt sitä raahaamaan mukana.

Aivan selvä kääpiön koti. Siis, ihanan näköinen kääpiön koti.

Ja illalla syötiin kampasimpukkaa. Olin tosi hämmentynyt taas kerran kun en ensin ymmärtänyt mitä se on. :)



23.8.

Eilen Sebastian sanoi, että aamulla sitten kun tulet kuuten niin käyt tekemään tart pompom. Tai niin kuulin. Omenapiirasta se tarkoitti, mutta.. no, en tiekä miksi pompom. Pomme (a) pomme, omenaa omenalla, ehkä.
Muuten siis sama kun edellinen rivitorttu, mutta vanilja oli omenakompottia ja päälle pääsin veivaamaan taas pari laatikollista omenaa viipaleeksi ;)

Niiden jälkeen sain itsenäisesti tehdä mansikkatarteletit alakertaan myyntiin asti. Kysyi vain ensin, että muistanko miten Créme légère tehdään. Muistin, joten ohjat oli minulla. Sillä aikaa hän valmisteli kahden suklaan leivoksia. Ja ne näytti liian hyviltä.
Joten oli aivan pakko ostaa yksi kotiin.
Joka pitäisikin syödä pois kunhan saan tämän valmiiksi.

Sitten viimeistelin pellillisen macaronleivoksia. Tänään vadelmat oli kauhean pieniä ja (mansikat rumia), joka hieman hankaloitti ulkonäöllistä antia, mutta ehkä taas sitten kehittää näkemään millaiset sopii milläkin tavalla. Luulisin.

Ihan mukava päivä kyllä. Ei vaan paljonkaan uutta tekniikoissa tai muissa, niin en voi paljoa töistä kertoa ilman toistumista. Mutta hmm.. No se toki, että opin hieman (eli paljon) järkevämmän tavan käsitellä sitä omenaa siirtämisen yhteydessä. Asiat hoituvat nyt nopeammin ja paremmin omenan kanssa.

Huhhuh, tulipa pitkä.
Kuvat kyllä vaikuttavat paljon pituuden näennäisyyteen...
Ehkä yritänkin huijata teitä luulemaan, että olen ollut ahkera kirjoittaja neljän päivän ignoorauksen jälkeen, hahaa!
Tai sitten en.

Katsoin eilen Iron man 3:n Denniksen kanssa.
Heh :d

Ohmyohmyohmy!

No mitä, en ollut tänään ajelemassa pelkääjänpaikalla aamusta. Sebastian lähti tekemään yksin toimitukset, sillä tekemistä oli paljon ja kaikki piti ehtiä saada valmiiksi. Minä siis jäin yksin konditoriaa hoitamaan: valmistelemaan 12 mansikkatartelettia ja kolme peltiä eclaireja! Ihan yksin! Yritin sitten tehdä kaiken hyvin ja järjestelmällisesti, sekä lisätä vauhtia eclairien vääntämisessä. Olen meinaan vähän sitä hiiilijaa hyvä tullee -sorttia.... khm! Hyvä vaan kun automaattisesti aina hidastan jos en tarkemmin ajattele sitä että pidän kiirettä yllä. Mutta ainakin pohjien rei'itys meni nyt paljon nopeammin kuin aiemmin, kun jätin turhan tarkan tökertelyn pois. Ei niitä kukaan kuitenkaan tuijottele pohjasta. Itsekin vetäisin sen ihan suorilta käsin kun silloin aiemmin pistaasin ostin ja lopulta avasin paketista.. Josta puheen ollen täällä pakkaavat nuo todella suloisesti ainakin silloin kun ostaa yhden pienen tuotteen. Sellainen iso nätti paperi taitellaan niin, että siitä muodostuu kolmio, jonka sisälle leivos mahtuu. Kolmion kärjestä saa myös pidettyä helposti kiinni!

En ihan kerennyt kaikkea valmiiksi siihen mennessä kun koditorianvaltiuuteni loppui. Mutta toisaalta onnistuin mielestäni melko hyvin tehtävieni yhteen lomittamisessa ja ympäristön ylläpidossa. Enkä edes sotkenut tänään itseäni suklaaseen kuten yleensä, hohoo!
Toisaalta, vaikka Sebastian palasi takaisin ja auttoi osassa tekemisiäni, hän myös sääti omiaan alakerrassa aika pitkään ja niin meillä oli taas hyvin hämmentävä tekemätön ajanjakso siinä puoli kymmenen maissa. En tiedä miksei heti käyty hommiin, mutta kaipa siinä joku syy oli. Enimmäkseen se taisi mennä juttutuokioiksi siellä leipomon tiloissa.

Minäkin kyllä juttelin tänään hieman enemmän taas Sebastianin kanssa. Tuttuun työssäoppimispaikka-tapaan radio pauhaa kokoajan taustalla tuomassa ääntä ja radiothan tunnetusti soittavat looppina hittibiisejä... (Nyt eniten soi Treasure) Keskusteltiin aina siis lyhyesti jotain musiikista kun tuli hyvä tai huono kappale.
Sebbe sitten jätti jossain vaiheessa kylmäkaapin oven sepposelleen niin ilmoitin sähkön olevan kallista ja kipaisin tönäisemään oven kiinni.
"Ei se Ranskassa ole kallista!" Siksi se oli siis myös ihan okei. Tästä päästiin kysymykseen onko sähkö Suomessa kallista. On, sanoin. Paljon se sitten maksaa? No, en kyllä itseasiassa tiedä. Lopulta nojasin metallipöytää vasten sanakirja kourassa ja etsin sanoja joita en ensimmäisenä olisi odottanut täällä tarvitsevani: vuokra, valtion myöntämä opintolaina ja tuki, avokeittiö, verot.
Herrajestas... En kyllä enää edes muista niitä.

Mutta niin, sitten päästiin itse päivän jännitysaiheeseen: croisantteihin nimittäin!

Kahden kilon margariinilevyt erityisesti croisantteja varten! Huomioi oikein suloisen pieni kaulauskone! :3

Taikina oli valmiiksi tehty aiemmin, joten aloitimme kaulaamalla margariinit, jjjeeeee!
Tuijotin jännittyneenä muistio vierelläni ja tein merkintöjä Sebastianin selittäessä tekemisen vaiheita ja muita asioita yrittäen sanoa ne myös niin, että minä oikeasti ymmärtäisin ne.
Taikinan levätessä ensimmäisen kaulausosion jälkeen ja ennen varsinaista ylöslyönnin vaihetta puhuimme taas jotain pientä ja valmistelin créme patissierea valmiiksi ison kulhollisen. Croisanttien lisäksi tulisimme tekemään pain du chocolateja, ja kahta muuta tuotetta johon kreemiä tarvitsi.

Suklaatankoja pain du chocolateja varten.

 Kaikki oli hirmuisen jännää ja olin tosi iloinen ja kaikkea, jeee! Tätä siis oikeasti olin odottanut jo ennen kun edes tiesin tänne pääseväni! Käytiin kaulaamaan sitten taikinalevyjä kun ne olivat olleet tarpeeksi kauan kylmässä. Sebastian teki kaiken tosi nopeasti ja tottuneesti (yllätys) ja minä vain olin ihan häpsingilläni ja hidas. Innokas! Mutta hidas. :D
Sain vain ensin naureskelut takaisin että no, croissantit ovatkin "made in France, hoho", ja seuraavana sitten ne tarkemmat opastukset tekniikalle. Leivottiin ne siis kylmäleivontana pakkaseen.

Miiiiun croooissantteja! Ja vierellä Sebastianin. Kummat on minun, arvata saa!

Sitten alkoi minun viikonloppu. Siitä kohta lisää.

Käytiin äsken katsastamassa E.Leclerc Lucen ja Lauren kanssa :) Ihan hyvät hyllyt siellä on kyllä kaikenlaisia herkkuja. Leipomohyllyltä löytyi ihan julmetun isoja briocheja à 800g ja paaaljon patonkia. Halvin patonki itseasiassa maksoi 30 senttiä. Ja se oli Lauren mielestä kallis niin huonosta laadusta. Hän sanoi patonkien joskus aikanaan maksaneen jopa vain 10 senttiä kappaleelta...

Herkkupuolelta lyötyivät nämä:

Sitruuna-marenkitartelette, joka oli hyvää!

Sekä, ba dum tsihh, hattaran makuista vaahtomaistakarkkia sekä macaroneja jotka vain näyttivät todella söpöiltä. Kirjakaupan puolelta ostin sitten kaksi pientä kirjasta ja yhden postikortin lisää, sen saa käsiinsä yksi tätäkin lukeva. ;)

Musta macaron on olevinaan lakritsaa! Aika miedon makuista, näin äsken maistaneena suomalaisena sanoisin. :D

Nyt tosiaan alkoi minun viikonloppu, eli kaksi seuraavaa päivää vapaalla vaihteella.
Huomisaamuna lähdemme turisteiksi La Tranche sur Mer:in biitsille!
Sieltä takaisin tullessamme otamme Essin mukaan ja palaamme tänne kotia nukkumaan seuraavan päivän Puy du Fou -seikkailuamme varten! Katotaan millon saan aikaiseksi taas sitten kirjoiteltua. ;)

À bientôt!

Lyhyt päivä ja mereneläviä

17.8.

Eilen oli jotenkin toodella väsynyt päivä... En sitten tiedä miksi, ihan normaalisti tuli nukuttuakin.  Mutta oli hirmuinen kasa eclaireja täytettävänä. Suklaata, carameleja ja pistaasia. Nekin sain sekä osasin tehdä jo aikalailla itse: valmistaa siis täytteet, rei'ittää, täyttää ja koristella. Sebastianin piti tietenkin ohjastaa pistaasikreemin maustamisessa, sillä eihän minulla mitään käryä ollut kuinka vahvaa se heidän pistaasi...tiiviste(?) oli.

Yksi eclair jäi yli, kun suklaatäyte riitti viimeisessä vain yhteen kohtaan kolmesta, niin sain syödä sen itse! Täytin kaksi muuta créme legérellä (se nyt oli muistaakseni sitä diplomaatin kaltaista) ja hulautin vähän tomusokeria päälle. Ei voi sanoa kuin että hyviä ovat. Ostin yhden pistaasin myös kotiin illaksi! Ja itseasiassa unohdin sen! Pitää tänään syödä pois...

Caramel- ja pistaasieclairit.

Mitähän muuta.. Sebastian teki tilaustyönä mansikkakakun, jossa oli charlottapohjaa alla, mansikoita ja "créme mousselinea" pääasiassa. ...kuulin ensin että Créme muslim. Taas kerran poliittisesti korrektia.
Mutta se oli kyllä hirmu hyvää. Créme patissierea ja voita pääaineina. Olisin voinut vetää sitä vähän kuin Nutellaa: suoraan purkista ja häpeilemättä! Mmm mm!

Töiden jälkeen sain taas nauttia Sebben ja Tonin seurasta oluen kera. Tällä kertaa se oli Belgialaista Leffeä (Ruby) ja itseasiassa todella hyvää, marjaisaa! Melkein suosittelen jos jostain löytyy.
Juomisista vielä sen verran, että kotiin palattuani sain sitten ruoalla sitä aiemmin mainittua Loiren valkoviiniä, joka puolestaan oli hirmuisen... hm, paksun makeaa. Aperitiivinä se sopi.

Santé, kippisteltiin.

Illallisena sitten oli melko jännää settiä. Sinisimpukoita ja niille sopiva kastike.

Kuorin simpukoita Lauren kanssa.

Miten sen nyt sanoisi... Sinisimpukat maistuivat ihan hyviltä. Mutta kun omaan epäluulon mereneläviä kohtaan niin se rakenne oli todella omituinen. Tarkastelin muutamaa simpukkaa hyvin läheltä ja se tietenkin sain vielä hämmentyneemmäksi. Kahden lihaspuoliskon välistä roikkui osalla musta minikokoinen hirmu pitkä aivan naudankielen näköinen suikale. Ehkä se tosiaan oli kieli. Ja koko komeuden kruunasi se, että se hieman läpikuulsi ja siitä näki jotain tummempaa sisällä, jota tietenkin käyn heti ajattelemaan suolistona, jonka ajatus ei tosiaan ole mikään ihanin sitten syödessä. (Vaikka vaaleat sisäelimet ovatkin joissain maissa tosi herkkua ja niitäkin pitäisi joskus kokeilla.)
Näytin varmaan ihan naurettavalta niitä hyvin hitaasti valitessani ja varovasti maistellessani. Pohdin kovasti, että kuuluuko se nyt siis nielaista vai pureskella ja kokeilin molempia. Hämmentäviä tapoja kumpikin.
Kokeilin myös voin ja leivän kera syömistä. Se hieman vähensi sitä omituista suutuntumaa minkä sinisimpukka toi, mutta yhä oli hieman omituista. Ihan jännää kuitenkin.


18.8.

Puoli kahdentoista maissa pääsin jo töistä kotia! Aamun toimitusten jälkeen Sebastian pyyhkäisi pöytää ja totesi, että päivä on siinä: ei ole mitään erityistä tehtävää tälle päivälle. Pohdinnan jälkeen sain kyllä hommia, mutta eivät nekään sitten lopulta pitkään kestäneet. Viimeistelin huolella kaksi mansikkakakkua, siirtelin tohveliomenoita minipakkasesta pääpakkaseen, tein créme patissiérea (sitä menee ihan kauheasti, koska nää tunkee sitä joka paikkaan), vahdin tuulihattutaikinan kiehuntaa sekä marengin vatkautumista (hyvin vaativa työ) jaaa... tein lemoncurdia. Sitten ei oikein muuta enää keksittykään, niin lähdin kotiin.
Aina töiden välissä tutkin pientä sanakirjaani jos vaikka oppisin muistamaan sanastoa silläkin keinoin, heh. Sanoin eräässä vaiheessa, että haluaisin kovasti oppia tekemään croisantteja... Kuulemma huomenna oli tarkoitus väsätä niitä! Pienet fiilikset, vaikka ei niitä kuitenkaan ihan jauhoista asti käydä varmasti tekemään.

Mansikkakaakut sitruunalla ja kiivillä. Yläpuolella rakas sanakirjaseni ja yrityssalaisuuksien reseptivihko. ;)

Sitruunaaaa. Oletan, että käytetään sitruunatarteletteihin. Aivan ihanan sitruksinen maku! Meni siihen kyllä pari litraa sitruunamehuakin.  :D

Kotona valmistauduttiin päivälliselle kattamalla pöytää sisälle, sillä Lucen vanhin tytär poikansa kanssa tulivat yhden jälkeen syömään. Tarjolla oli täytettyjä tomaatteja ja alkupaloina... ostereita. Söin kaksi!
Jos sanoin, että sinisimpukat olivat epäilytäviä, niin osterit olivat kolme kertaa isompia ja niin ollen myös kolmesti epäilyttävämpiä! Hahaha! Kuitenkin maku oli ihan hyvä. Ainakin tiedän nyt mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että jokin ruoka maistuu ihan mereltä. Nämä maistuivat merelle. Tuli tavallaan mieleen myös lapsuuden epäluulot iskän tekemille paistetuille mädeille, vaikkei ne ahvenen yms mädit nyt merestä tulleetkaan.

Huîtres

Ostereissa oli vielä se jännä.. Että siis kun pohdin näittenkin kohdalla sitä etiketin mukaista syömistä, mikä nyt lie.. Pinnan rikkouduttua sisus tulvahti suuhun ja se tunne oli verrattavissa ison huonelämpimän voinokareen kielellä sulattamiseen. Yhäkin tähdennän ettei se siis pahaa ole, missään nimessä. Mutta häiritsevän omituista.
Voisin uudestaan syödä toki. Olisin silloin hieman vähemmän varautunut, mutta en ehkä silti täysin rento asian suhteen. Olisiko seuraavana sitten nyt etanat ja sammakonreidet..? Hahaha!
Ranska on mainio!

...suurimmilta osin. Nyt kaksi asiaa!
1) Täällä on ihan helvetisti kärpäsiä. Joka puolella. Nytkin istuu polvella ja se häiritsee kamalasti, mutta yritän kirjoittaa tämän lauseen loppuun ennen kun hermostun.
Kirjoitan joskus tämän hetkisiä fiiliksiäni maan hygieniaolosuhteista, johon kärpästen määrä toki vaikuttaa myös mielestäni olennaisesti, mutta en nyt tänään jaksa käydä aiheesta paasaamaan. Eikä ne aina häiritse niin kauheasti, mutta juuri nyt. Tämä koettaa paljon minun pasifistista asennettani kärpäsiä kohtaan. En millään haluaisi tappaa niitä, mutta... Ja ne selvästi nyt koettelee miun hermoja. Heti kun kävin kirjottaa tätä kappaletta, kaksi kärpästä tuli tuohon vierelleni lisääntymään hyvin kovaäänisesti. Ai jumaliste. Toistaalta nyt alkoi jo naurattamaan!

2) Tulee tosi kotoisa olo kun saa juoda kahvit melkein aina muumimukeista! Antoniina toi siis niitä viime vuonna kaksi kappaletta. Harkitsin itse samaa, mutten sitten lopulta viitsinyt. Nyt toistaalta jos oisin tuonut, niin tuoteperhe olisi täällä kasvanut eri aiheilla tämänhetkisistä. Harkitsin nimittäin kahta erilaista. Olisi ehkä pitänyt.

HUH huh.