Viimeiset työpäivät

Kolme täyttä päivää ja siinä se.

Pakostakin vähän melankolinen olo. Eikä pelkästään sen kuluneen sadeviikon takia.

Mutta eteenpäin.
Töissä oli hirmuinen hulina viikkoni alussa. Jostain syystä kaikki olivat tulleet tilaamaan reductionseja, petit fourseja, juuri samoille päiville, joten siirsimme viime viikon vapaapäiväni eri rytmiin: tiistaina vapaa, keskiviikkona väsäämässä minituotteita ihan julmetusti ja torstaina vapaa. Melkein tykkäsin tuosta järjestelystä aiempaa enemmän, sillä tuntui kuin olisi ollut kaksi perjantaita melkein peräkkäin...

Toisaalta se tarkoitti melko pitkiä päiviä melko yksitoikkoisella sisällöllä.

Minieclaireja. Minituulihattuja. Minitarteletteja. Mini-paris bresteja. Minimini.
Olivat sitten tehneet jossain vaiheessa minicroisantteja ja pain au chocolatejakin.

Eli ei mitään erityistä ole tullut tehtyä, joten ei ole myöskään ollut kovin paljon sanottavaa tänne. Vapaapäivinäkään en tehnyt oikein mitään. Laamasin vain. Harmittelin ajan loppumista. Nukuin.
Totesin sen, että kun työpäivät venyvät ylipituisiksi niin yleinen väsymys johtaa hankaluuksiin tajuamisen kanssa. Aivot eivät jaksa käsittää vaan kaikkea mitä sanotaan, varsinkin kun kaikki melkeinpä kerrotaan ranskalla ja odotetaan samalla kielellä vastausta.
En siis valita puhumisen määrästä. Ainoastaan siitä, että työt vetävät kaikki mehut ihan pituutensa vuoksi.

Tarte au citron, tarte aux mûres...

 Ja nyt on sitten käyty tehtailemaan enemmän niitä profiterolejakin. Jerome ne siis lähinnä tekee ja jatkokäsittelee leivoksiksi tai tortuiksikin. Noissa leivoksiin käytettävissä pienissä profiteroleissa on sokeritaikinakuorrutus (ikään kuin meidän joulutähtipullissa) ja créme anglaise -täyte. Ihanaa.

 Toissapäivänä kylläkin oli oikeasti taas hauska päivä! Tehtiin lettuja!

Padaaammm!

 Ensin Jerome teki ja näytti tekniikan, sitten kokeilin perässä.
Tilauksessa oli siis taas lettukakku, joten teimme siihen tarvittavat letut, paljon ylimääräisiä syötäväksi ja lisäksi suolaisia lettuja eri täytteillä. Noiden suolaisten lettujen jauho oli hieman tummempaa ja näytti hyvin samalta kuin meidän grahamjauho..

 Totesinkin, että jos tämä ura ei kähde käyntiin niin muutan Pariisiin ja otan työnimikkeekseni artiste de crêpes. Se oli hauskaa, meinaan!
Sai pyöritellä taikinaa Nutella-nimikoidulla lastalla ja niin tehdä siitä pyöreämmän ja kaikkea. Ja oli se hyvääkin. Sebastien raahasi alhaalta ämpärillisen Becoladen maitosuklaata myös makeiden lettujen täytteeksi. Sama merkki siis kun siinä ylioppilasjuhlien suklaalähteen suklaallakin taannoin. Kovasti pojat yrittivät sanoa, että laadukas, hyvä merkki ja paljon parempi kuin Nutella. Olen ehkä samaa mieltä, mutta silti pidin Nutellan puolia! Vähän sama kuin SaiPan kanssa. Harvoin se voittaa, mutta aina veikkaan sen puolesta. ;)

Dumdumdum. Crêpes.

 Paris brestejä teen nyt siis ihan itsenäisesti.
 Sain myös iiihan itse hoidella croisantit croissant d'amandeiksi. Mantelicroissanteiksi siis.

 Joku oli tuonut nyt lähiaikoina yläkertaan tuon ison massakoneen, joten siihen pyöriteltiin suuri satsi créme d'amandea... Siinähän on voita, sokeria, mantelijauhetta, crëme patissierea, rommia.... Ja sehän on aika ihanaa myöskin.
Samoin on paris brestin täyte. Se kun on hyvin lähellä sinänsä meidän voikreemiä (jota osa tietääkin minun rakastavan jostain ihmeen syystä), mutta vielä paljon parempaa. Teoriassa se on siis voita, créme patissierea ja hasselpähkinäpraliinia.  Ja kuohkeaa. Suussa sulavaa.
Hennaa laitatakseni tekisi niiiin mieli vain uida siellä.... khm.

Ai mikä gourmandise!

 Tuntuu, että aina kun pistän jotain suuhuni, alakerran myyjätär tulee ylös ja toivottaa hyvää ruokahalua. Varmasti luulee, että syön 24/7. Tai ehkä syönkin...


Tänään oli viimeinen työpäivä.
Surullista.
Käyn torstaina vielä hoitamassa papereita ja sanomassa heiheit (vaiko tapaamisiin? Jerome ainakin on kuulemma tulossa oikeasti Lahteen ja käymään koulullamme tulevaisuudessa?)

Tein myös ihan hirmuisen kasan pain au chocolateja pakkaseen. Alkoi olemaan jo sitä vauhtiakin työssä!

 Jotain piti töistä vielä sanoa, mutta unohdin.


No.
Tänään näin Eppua. Käytiin istumassa Les Arcadesin terassilla, tekemässä ikkunaostoksia ja syömässä.  Ruoka olisi voinut olla parempaa. Se oli joku meriravintola siinä Arcadesin vierellä. Alkupalat olivat surullisia, pääruoka olisi saanut olla vahvemmalla maulla varustettu ja jälkiruoka oli liian tiivis. Mietittiin, että pitäisi kyllä pistää kokki vaihtoon. Mutta seura oli hyvää joten hauska ilta! Ja hei, tilasin siis sinisimpukoita ja ranskalaisia. Ei olisi odottanut minulta.

 Toisaalta tämä kai tasapainottaa toissapäivän ruoan. Kävimme Lucen ja Lauren kanssa Aromassa fiinillä illallisella! Otin alkupaloiksi etanoita, pääruoaksi kania ja jälkiruoaksi kohokaskeiton... Ja hirmu hyvää.
Jäniksessä oli se jännä, että sen liha oli jotenkin rullan oloinen ja sen sisältä löytyi minua luonnollisesti paljon epäilyttävä kalvolla päällystetty nyytti. Jätin sen viimeiseksi ja pohdin mikä se voisi olla.
Lopulta tulin tulokseen, että voin jättää sen toki lautaselle hämmentyneenä siitä etten ymmärrä mitä se on, ja kotona selvittää sen luonnon sekä pettyä kuullessani sen olevan jotain übermahtavaagourmetherkkua, jonka jätin syömättä.
Joten. Söin sen.
Ja se oli übermahtavaagourmetherkkua. Ainakin melkein.
Kotona sitten selvitin sen olleen jäniksen munuainen. Jännittävä elämä.

Huomenna mennään Nantesiin! Otetaan Catherinen kanssa Eppu mukaan lerciltä puolenpäivän aikaan, kun hän pääsee töistä, ja koukataan Boufferen kautta hakemaan Petra messiin.

 Voih, ei voi muuta sanoa, kuin että minulla on kyllä aivan ihanat hostperheet ollut täällä. <3

 Ylihuomenna sitten sinne koululle vierailulle...
 
 P.S.
Tämä rakennus on Dos Santosin keskustan kaupan kupeella. Kysyin mikä se on. Se on koti.
Olisikohan siellä se lattialämmitys.

Kyllä kelpaisi.