Hippusellinen herkuttelijan huomioita hygieniasta

Lähdin töihin varttia vaille kuusi. Katsoin kelloa kotiin palatessani: se oli varttia vaille kuusi.
Saanko sanoa, että oli muuten aika pitkä päivä?
Sebastien hohotteli, että huomenna voitaisiin vetää kahdenkymmenen tunnin päivä. Vooooii.....
..jumpe.

No ei sentään. Saan kuulemma huomenna mennä Davidin kanssa leipomaan patonkia. En tiedä onko sitten paljonkaan jäljellä kondisjuttuja! Harmi sinänsä, mutta tosi kivaa päästä kiinni taikinaankin. Vaikka teinhän minä tänään taikinan!
Lettutaikinan. Huomenna pitää kuulemma tehdä lettukakku tilaukseen. Sebbe käski ottaa reseptin talteen niille letuille. Ovat kuulemma toooooosssiiiiii hyviä. Varmasti onkin, taikina maistui ihan hyvälle, jopa ilman extra-ainesosia mitkä jätettiin nyt pois: rommia (yllätys, näillä on fiksaatio rommiin ihan selvästi), Grand Marnierea, appelsiinia ja sitruunaa....
MMmmm.. Melkein pitää kokeilla kotona sitten.

Sain tänään myös suolaisten tuulareiden reseptin ja opettelin tekemään hasselpähkinä-muslimikreemiä... (créme mousseline) Viimeisteltiin tilatut petit fours-eclairit, tarteletit sekä tuularit ja Jerome teki siinä sivussa kolmikerroksista tilauskakkua sokerimassakuorrutuksella. Kuulemma ensimmäinen kerta ikinä! Siitä tuli kyllä oikein suloinen. :)

Mm, eilen piti sanoa vielä että tehtiin mantelicroissantteja jatkokäsittelynä paistetuille croisanteille. Se oli ihan jännä systeemi, siirappidippailua ja manteli-ROMMI-kreemiä väliin ja päälle ja mantelia päälle ja uuniin ja...

Ba dum stihhh! Croissant aux amandes.

Ne oli hirmu hyviä.

Sanoin puhuvani lisää Baboista sitten kun olen tehnyt ne loppuun asti, aka koristellut myös.

Eli muistanette että ne ensin juotetaan umpi.. eikun siis... uitetaan rommivedessässa läpimäriksi. Seuraavaksi, sitten kun ne ovat maiskutelleet rommiaan mukavasti viileässä, ne uitetaan päälliseltään kiilteessä. Kolmannella vaiheella päälle pursotetaan créme légére-koriste, dipataan mansikka kiilteeseen ja upotetaan sekin koristeeksi. Viimeisenä mukaan tökkäistään pipetti, joka on täytetty rommilla. Jos sitä ei vielä tarpeeksi tosiaan ollut.

Baba. Ei Lybeck.

Tänään meitä oli aamusta kolme pyörimässä samalla neliömetrillä, joten oli aika turha olo ensin. Käytin aikani hyödyllisesti n... tuota.. viilaamalla pilkkua babojen rommin suhteen, eli täytin pipetit erittäin huolellisesti viimeiseenkin ilmakuplaan asti. Vitsi kun olen hyvä työntekijä! *HEH*
Pitää joku päivä ottaa yksi Babanen kotiin.

Niin, siis päivä  meni kyllä tosi pitkäksi, mutta ei se nyt niin haittaa. Minua lahjottiin ruoalla, eli olin hyvin onnellinen :)
Sain maistiaisia ties mistä (Nimitykseni on Gourmandise. Aina innoissaan maistamassa, ja jos jokin EI maistu juuri heti tarjottaessa niin olen selvästi sairastunut.)
Makupalojen lisäksi Jerome ja Sebastian paistoi meille chevre-pitsaa.
Ah, ruoka on ihanaa.

Hygienistit, holla!
Vois melkein tehdä bongausbingon kaikesta tähän sarakkeeseen liittyvästä.
Tän päivän raksaus olisi nimittäin... kertakäyttöiset käsineet! Niitä on sittenkin olemassa myös Ranskassa! Hohooo! Tänään niitä näin jopa kahdesti käytössä ja huomasin missä niitä säilytetään, oo! 
No ei kettuillakseni kenellekään, mutta sehän nyt on varmasti kaikille ilmiselvä fakta, ettei Ranskan käytössä oleva hygieniataso yllä Suomen -säännösten-, Eviran ja ryhmänohjaajamme Outin tasolle. (Moi Outi, jee! .. :D) 
 En pääsyt silti ihan selville, oliko kertsihanskojen tarkoitus suojata bakteereilta kakkua, vai käsiä lialta, koska täydellinen bakteereilta suojaus oli siinä vaiheessa jo ehkä vähän... myöhäistä.
Toinen minua huvittanut juttu on jokapaikanyleiskestosifonettipyyhkeet. Se kertonee kaiken? Sain luvan kyllä vaihtaa sitä uuteen silloin kun totesin, etten haluaisi enää sitä samaa käyttää, hahaha!

En voi sanoa, etten uskoisi enää bakteereiden toimintaan, mutta kyllä tää matka vähentää sitä alkuasennetta niitä kohtaan. Paljon. Avartaa näkemystä, sanoisin? En puhu nyt siis pelkästään työpaikan toimintatavoista vaan yleisesti. Bakteereja koko maailma täynnä. Mutta se juttu on, että... Ei kukaan täälläkään niihin kuole. Miksi Suomessa sitten? Ettei olisi se ylihygieenisyys mikä tuhoaa vastustuskyvyn?
Huomautan väliin nyt, khm Outille esimerkiksi, että se mitä täällä koen ja miten se vaikuttaa omaan asenteeseeni asioihin, ei vaikuta työasenteeseeni. Eli älkää nyt käykö pelkäämään etten osaa enää tehdä hygieniaoppaan mukaisesti niin halutessani, aka työelämässä.
Myönnän, että välillä saan ohjeet tehdä asiat tavalla, jota en itse suosisi, tai joka on iiihan hitusen arveluttavaa tiukimpien sääntöjen mukaisesti, mutta.. Sitä se on. 

Ei siitä nyt kuitenkaan sen enempää tekstiä. Jos kiinnostaa niin kerron kyllä suullisesti aiheesta sitten enemmän. Tää on nyt vähän sellanen aihe.

Kuitenkin. Turha sitä on hötkyillä, jos jotain tulee niin tulee. Salmonellatestiä sitten vaan iloisesti tekemään kotiin palatessa, voiiii pojat!
En ole esimerkiksi hetkeäkään epäröinyt syödä maito- tai tuoretuotteita täällä. Olen toki vedellyt aina muistaessani maitohappobakteeripillereitä, mutta tiedä sitten omaanko teräsvatsan vai kuinka on asia. Ei kuitenkaan mitään ongelmia. Kauppahallin lihatiski näytti hetken epäilyttävältä silmiini, erityisesti lattian kannalta, mutta ohitin senkin kulttuuriseikkana. Meripuolen tiski sen sijaan näytti todella hyvältä, myös tuotteidensa että hillittömän jääpalavuorensa vuoksi! Saattavat oikeasti jopa pysyä tuoreina ;)
Se aiemmin kiroamani ongelma sitten on ne kärpäset. Mutta kun en niillekään mitään oikeasti voi, niin.. Huoh. Yritän olla ajattelematta.
Jos tämä nyt kuulostaa jonkun korviin huimalta, sanon että ei se nyt oikeastaan edes ole. Huimaa voi olla kun lähtee Aasiaan, Lähi-itään, Afrikkaan... Tämä on vain sitä Etelä-Euroopan menoa. Ja moni asia on oikeasti ihan niinkin, että voin sanoa olevani iloinen ja odottaneeni jotain hurjempaa! :)

Mutta! Rakastan näitten jugurttia, se on sellaista viiliksen ja jugurtin sekoituksen kaltaista. Saa aikaan sen saman tunteen kun pienenä juuri viilistä syödessä! Lusikka uppoaa kauniisti ja jättää hauskan tutisevan kuopan muuten sileään pintaan, heh! Mutta vähemmän liivatteiselta se silti maistuu kun se viilis ;)


Muistan aina julkaisun jälkeen monta asiaa mitä piti oikeasti sanoa, mutta jota en sitten enää seuraavana päivänä muista. Nyt tuntuu että jotain piti mutta mitä...
Je ne sais pas...

Nyt on sen verran väsy olo ja nälkä, että:

À tout à l'heure ^-^

Kaulailua

Oma pieni ja kompakti kaulauskone olisi kyllä aika messevä juttu.

Ensin tein hirrrrmuisesti isoja torttupohjia, sitten kaulasin hirrrrrmuisesti tuhatlehtitaikinaa omenatossuille joista päivän mittaan sutaisin tuotteet valmiiksi pakasteiksi. Siinä tossujen välissä sitten tein mansikka-vadelma-tortun niihin aiemmin paistettuihin torttupohjiin. Ihan itsenäisesti.
Jeejee.

Koetan saada tuon kaulaamisen toimimaan nopealla vauhdilla niin, että oikeasti san samalla huomioitua kokonaisvaltaisesti sekä kaulattavan tuotteen, että kaulauspaksuuden. Nyt se menee hyvin niin, että onnistun olemaan tosi nopea ja seuraamaan niistä jompaakumpaa, hah..

Sebbe paistoi erilaisia minieclaireja ja tuulareita as if petit fourseina: yhteen malliin pääsin sitten kokeilemaan sitä chouquetteihin sovellettua tekniikkaa, kun ne oli tarkoitus "kuorruttaa" mantelilastuilla. Pellin heittely oli itseasiassa ihan hauskaa. Eikä edes kun kerran mennyt vähän ohi. ... :I
Meillä on nyt sitten uusi leipuri mukana. Sanon vain, että hämmentävä ihminen. Siis varmaan ihan mukava, mutta se ei puhu miulle ikinä mitään ja tunnu edes katsovan minua vaikka seisoisin suoraan silmien edessä. Vaan ainoastaan ikään kuin läpi kaukaisuuteen. Hämmentävää.

Tein varmaan muutakin, mutta en nyt muista. Päivä oli kyllä mukava.. Se vain venyi melko pitkäksi, joten olin ihan puhki siinä kahden jälkeen. Toisaalta, sain sitten kaksi croisanttia syötäväkseni, kun Sebastien oli huolissaan, että olenko surullinen vai vain nälkäinen. Ihanaa <3

Hmm.. No otsikkoon viitaten tähän kai sopisi nyt se suomalaiselle hämmennystä tuottava tervehdystapa. Poskisuudelmat, bisous.
Läheskään kaikki ei edes ole näin minua tervehtineet, mutta sitten taas osa tulee aina heti poski poskea vasten. Nyt se on siis jo ihan normaalia, ensimmäiset kerrat tietenkin vähän yllättivät kun ei siihen ole tottunut. Sekin kun vaihtelee, että onko kyseessä hienoinen posken kosketus vai sitten ihan äänitehostettu moiskautus iholle. HMMM.

Töissä nyt ei muuten tuota ole harrastettu sen kummemmin, mutta tuossa eräs päivä David sitten kotiin lähtiessään päätti sen normaalin kättelyn ohella olevan aika bisoullekin. Tänään sitten taas lähtiessään antoi poskisuudelmat. Eikä siinä mitään, mutta sitten kun viimein itse pääsin lähtemään niin muut olivat jo ihan loukkaantuneita siitä, että heille ei  tullut poskipusuja. Lopputuloksena sitten siinä oltiin rivissä poskipusuilemassa.
No, maassa maan tavalla ja mikäs siinä. Onhan se ihan söpöä.

Länsirannikolta ei muita uutisia.


Peeäs!

Näin viime tiistaina ihan mahtavat melkein eeppiset viikset.
Sellaiset, että ne olivat ikään kuin Stalinin, Hercule Poirot'n ja Super Marion lehtolapsi. Kyllä, kahden ihmisen ja videopelihahmon lehtolapsi. Aiiivan mainiot.
Ja sitä täydensi vielä se, että viiksien omistaja oli sen cremerien myyjä, sellainen solakan joulupukin paksuinen lievästi harmaa kiharahiuksinen herra, tuikehtivat silmät, ja aivan mainion syvä arvostettavan kuuloinen ääni.
Ja sillä oli päällä raidallinen essu. Ja se myi juustoa, keksejä, viiniä ym. maitotuotteita.
Ahhh, magnifique.

Chouquetteja viikonloppua vasten

Erittäin kuollut olo. Ottakaa musiikkia. Tämän voimin nyt mennään.

26.8.


Ei tainnut mitään sen suurempia uusia asioita olla maanantaina. Perushommia lähinnä.
Jerome on nyt palannut lomalta ja tulee aina välistä tervehtimään kondiksen puolelle. Samoin nyt on ilmestynyt paljon enemmänkin ihmisiä. Apua, uusia ihmisiä?!
Käytiin alkuaamusta viemässä sille toiselle myymälälle monta laatikollista kaikenlaista: croisantteja, eclaireja, briocheja ym. Siellä oli todella hämmentävää mennä kun sain ohjeeksi tulla laatikon kanssa perässä ja sitten kun lähdin seuraamaan niin Sebastien oli jo hävinnyt. Toisinsanoen päädyin seisomaan leipomon uunien eteen hämmentyneenä ja tervehtimään sen mestan leipuria kenellä ei myöskään ollut mitään hajua missä Sebastien viiletti. Kyllä se sitten hetken päästä löytyi, olisi vain pitänyt kääntyä oikealle ensimmäisen oven jälkeen eikä painaa suoraan eteenpäin...

Päivän lopussa tehtiin chouquetteja, tuulareita siis mitkä koristellan raesokerilla. La Boucherielle oli tilattu käsittääkseni normaalista eroava määrä, joten S. pursotteli ensin tilatut tuotteet ja sain sitten hoitaa loput.
FYI, La Boucherie tilaa siis La Petriélta chouquettet niin, että ne toimitetaan vain paistettuina, aka onttoina. Ravintola tekee niistä profiteroles-annoksensa, ja käsittääkseni siis täyttää ne itse. Jos täyttää? Pitää käydä kokeilemassa joku päivä! Viime kerralla Ranskassa meinaan jäi oikeasti harmittamaan kun en tajunnut tilata profiteroleja.

Joo, chouquettet pursotetaan suoraan mustalle pellille, joka toki hieman ensin pyyhkäistään. Tai sitten rasvataan ja laitetaan se leivinpaperi. Raesokerin laitossa on aika hauska tekniikka! Sebastien heitti ensimmäisen rivin päälle aimo kasan sokeri ja sitten peltiä nopeasti ylöspäin hulauttamalla sai sokeririvistön siirtymään alemmalle chouquetterivistölle. Kyllähän se nopeasti meni.

Chouchou...chouquettes.

"Chou" on hauska sananosa ranskan kielessä! 
Chouquette on siis tuo aiemmin mainittu.
Chouchoulla voidaan tarkoittaa ponnaria, hiuslenkkiä.
Petit chou(chou) taas tarkoittaa kullannuppua, aka lemmikkiä, lasta, omaa rakasta etc.
Pelkkä "chou" sen sijaan on kaali (vrt. chou-fleur - kukkakaali, ja kaikki muut kaalikasvit)

Henkilökohtaisesti "Petit chouchou" on yhtä hervottoman suloinen sana sanoa ranskassa kuin englannissa "Little cutiepie".  Eli kaikki kissanpennut ja muut ylisöpöt asiat ovat tätä minun silmissäni!

Btw.
Kutsutaan toisiamme vähän miksi sattuu tuolla kondiksessa jos se vain jotenkin liittyy puheenaiheisiin. Maanantaina puhuttiin Joulupukista ja koetin kovasti vakuuttaa sen olevan suomalainen ja asuvan Korvatunturilla. Sebastien yritti taas kovasti vakuuttaa olevansa itse Joulupukki. Kun en oikein uskonut tarinaa, hän kertoi olevansa Gandalf Valkoinen. Seuraavaksi henkilöllisyydeksi tuli Batman. Toki minullekin löytyi nimiä. Klonkku muunmuassa. En ollut ihan vakuuttunut tästäkään. Eikä siinä, ihan huvittavaahan se vain on! Kävin vain vähän pohtimaan että pitäisikö tämä nyt jo ottaa jonkinlaisena vinkkinä johonkin, kun viimeisimmät nimitykseni ovat olleet: "Hulk", "Iron man", "Jackie Chan" ja.... "Chuck Norris".... HHMMM.


27.8.


Vapaapäivät. Lähdimme alkupäivästä kohti Saint Jean de Montsin rantaviivaa.

Pastelliraitaisia pukeutumiskoppeja? Näitä on vielä olemassa!

<3

 Ei me pitkään Saint Jean de Monts'ssa oltu, vaan jatkettiin matkaa rannikkoa pitkin Sain-Gilles Croix de Vien alueelle. Ranta muuttui puolivälissä vaaleahkosta hiekasta mustaksi kallioksi. Kuitenkin Sain-Gillesin rannikko oli taas aivan jauhonsileää hiekaltaan. Kävimme katsomassa siellä myös kauppakatua, mutta ei siellä oikein mitään ollut oikeassa koossa tai hinnassa.... :(

 28.8.


Tällä kertaa puolestaan hyvin rauhallisen aamun jälkeen lähdimme puoli kahden aikoihin kohti Choletia. Ensimmäisenä kohdelistallamme oli kuitenkin Parc oriental de Maulévrier: Maulévrierin japanilainen puutarha. Se oli ihanan rauhallinen, seesteinen puisto kaikkine puineen, koineen ja veden... solinoineen. (Voiko sen edes sanoa noin? Solinoineen?)

Buddhamummo eikun...

Voisin itselleni ottaa tällaisen !

Rakastan näitä!

Ja näitä :3

Orientaalin puiston perällä myytiin kyllä bonsaipuita, mutta luulen että sellaisen kuljetus olisi hiiieman hankalaa.. Tämän jälkeen suunnattiin kuitenkin Choletin keskustaan nopealle kauppakierrokselle.
Tein hämmentävän ostoksen. Pillifarkut. Hyvänen aika?


29.8.


Ihan mahdoton yö saada unta. Ehkä siksi, että kerrankin sain nukkua pitkään... Heti se kostautuu.

Eikä mitään erityisen jännää tänäänkään. Tein ihan helkutillisen kasan minitartelettipohjia varastoon. Sebastien teki jotain uudenlaisia sitruuna-karhunvatukkatarteletteja ja nyt sitten sitä sokerikakkupohjalevyä.
Koen sen hassuna, että näitten uuni on kokoajan jossain siinä 220-240 asteen välillä, yleensä siis 230. Ja oikeastaan kaikki paistetaan siinä lämmössä. Nuokin sokeripohjat parikymmentä minuuttia tuossa lämmössä arinalla... Hmh...

Jeromen poika oli myös kanssamme melkein koko päivän pikkuapurina. Se oli varsin suloinen tapaus! Ensin aika ujo, mutta niinhän miekin ensin aina olen. Kovasti se jutteli loppupuolella päivää ja yritin kovasti ymmärtää vaikkei kaikki ihan perille mennyt. Pojan nimi oli muuten joku Anton....jotain. hyvin lähellä Antoniinaa niin menin ensin vähän sekaisin kun kävivät kyselemään tunnenko Antoniinaa ja sitten vaihtoivat pojasta puhumiseen! Jerome näytteli kuvia leipomuksista kännykällään ja minä näytin pari omaa vastineeksi, kun olin pari päivää aiemmin tullut ne näyttäneeksi Sebastienille, joka sitten sanoi että pitää esittää uusiksi.
Synttärikakustani näyttivät pitävän ja sushikuvista kysyivät että teenkö sitä heti heille suomalaisena spesiaalina (kieli poskella huom)
Ja tuo aiempi Iron man nimike tuli silloin kun Sebastien vatkasi sokerikakkumassaa ja seisoin sen Jeromen pojan kanssa katsomassa. Poika katseli kenkiäni ja selitin (varmaan aika huonosti) niiden olevan turvakengät, ja että niiden kärki on metallia ja kestää kaaaaiken. Aivan selvästi Iron man siis.

Mr. Martin soitti äsken Lucelle ja ilmoitti tulevansa kohta käymään. Hm!

Normisunnuntai

Aamu oli kamalan sateinen ja kolea siltä ajalta mitä sitä näin. Olin mukana viemässä leivät ja croisantit kylälle, lisäkäsiparina. Harmittaa vaan kun se söpö Caramel-kissa oli jossain piilossa nyt kun olisin oikeasti halunnut nähdä sen. (Vaikka ainahan minä haluan nähdä sen.) Ehkä joku päivä saan siitä sen kuvan. Kaukaisimman lepokodin pihalla oli taas hirmuisesti jäniksiä, mutta nyt myös tosi pieniä pikkujänöjä. Iiiihania...
"Niin, ne ovat herkullisia", oli vastaus. Pfft, ovathan ne, mutten ihan niin tarkoittanut...

Se on muuten hauskaa, että Toni ja David käyvät melkein aina kättelemässä töihin tullessa tai lähtiessän Sebastienia ja yleensä myös minua. Näköjään myös toisiaan mitä sivusta tänään katsoin. Tulee heti arvostettu olo! Pitäisiköhän siis itsekin aina käydä kunniakierroksella työvuorojen lopussa.

Päivän listalla oli suklaaeclairien lisäksi kahvieclaireja. Kahvin maku tehtiin Arabica-aromilla. Olisin melkein toivonut vahvempaa suutuntumaa! Ehkä oikealla kahvilla saisi sellaisen?

Pari kertaa parissa päivässä Sebastien on nyt tehnyt katoamistemput jossain vaiheessa päivää auttamaan alakerran leipomon puolelle. Se sinänsä on ihan jees ja hyväkin, mutta on aina onnistunut tapahtumaan silloin kun olisin tarvinnut henkistä tukea jossain asiassa. Tänään olin ihan hermostunut ison flan-massan valmistuksessa, kun pelkäsin että se ei ole hyvää vaan liian löysää, ja että jos jätän sen liian pitkäksi aikaa niin se palaa pohjaan... Ja herraa ei tietenkään näkynyt mailla halmeilla kun olisin tarvinnut vain kysyä "onko jo hyvä?". Oli se kuitenkin.

Viime kerralla kun tein yksin créme patissierea, massa jäi vähän liian löysäksi juuri sen takia kun en sitten yksin uskaltanut pitää kauhean pitkään, ja nyt kun flan on muuten samaa tavaraa, mutta tarkoitus jättää patissierea löysemmäksi niin... Pelkäsin sen jäävän oikeasti tosi löysäksi. Se aiempi patissiere olisi ollut kuulemma hyvä juuri flaneille.

Toisella päivän katoamiskerralla uunissa oli pain au chocolateja ja pieni annos créme patissierea liedellä, joista huolestuin ja hoidin pois uunista sekä loppuun asti. Sebastienin taas saapuessa ilmoitin hänelle tuohtuneen näköisenä, että "Hyvä HERRA, TEIDÄN pain au chocolatinne melken PALOIVAT." (Teitittely saa hänet tuntemaan itsensä vanhukseksi.) Sain peukun siitä, että otin tuotteet uunista ja kehut päälle. Jeee!

Suklaaleipäset.

Jerome tuli keskipäivällä käymään poikansa kanssa. Paikan pomo siis, tiedoksenne. Sillä on jotenkin hirmu lempeän oloiset kasvonpiirteet. Jos käsitin oikein jostain sivukorvalla kuulemastani asiasta, niin pääsen leipomon puolelle sitten kun hän palaa lomalta. Ehkä.

Päivä loppui siinä vähän sen jälkeen. Puoli yhdeltä varmaan? Eli ainakin tunti "etukäteen".

Kotona hoidin pari asiaa ensin koneella ja menin ottamaan nokoset, jotka vähän venyivät. Ja vieläkin väsyttää, että en nyt jaksa kauhean pitkään tässäkään istua. Taidan mennä aikaisin nukkumaan, jos mahdollista.

Pulsut rakastavat Babaa?

Aloitan varmaan melkein joka päivä sanalla "Tänään". Mutta... Tänään tein kauheasti omenatossuja!
Niitä on siis kahta sorttia.. Tai.. Sortimenttia kuten Irmeli sanoisi. Toisen taikina on sitä aiemmin mainittua tuhatlehtitaikinaa ja toisen murotaikinaa. Molemmat ovat kyllä hyviä jos omenahilloleivoksista pitää, mutta henkilökohtaisesti ehkä suosin hieman enemmän murotaikinapohjaista.

Koko aamu meni oikeastaan siinä kun kaulasin melkein koko laatikollisen murotaikinaa ja tein tossuja valmiiksi. Totesin taas ettei parane upota ajatuksiin jos haluaa käsitellä taikinan mahdollisimman helposti. Se kun sulaa kun tarpeeksi kauan pyörittelee sormissa tahi koneessa.
Harjoitelin siis nopeaa kaulauskoneen käyttöä ja välillä se sujui ihan hyvinkin. Sitten David tuli kahville vierelleni tuijottamaan tekemistäni ja sain kauheat suoriutumispaineet. En osannut sanoa, että hän aiheuttaa tuijottamisellaan paineita, joten puhisin vain hermostuksissani ja toivoin että tilanne menisi maagisesti ohi. Huoh. Ei sillä, David on todella mukava mies. Niin on kaikki muutkin leipomon työntekijät! Mutta paineet on paineet. ;)

Tohveleitten lisäksi oli pari pienempää hommaa, kuten marjakakun päällisen koristelua ja... jotain.
Tänään on ollut jotenkin todella takkuileva päivä pään kanssa. Siis, olen ollut tosi väsynyt. En oikein muista mitään ja jään miettimään kokoajan omiani. Hmhm..

Sebastien näytti mallin ja tein hedelmäasetelmat parille kakulle. Nuo suklaaleneliöt on ihania :3

Yksin kondiksessa ollessani kuuntelin nappikuulokkeillani muuten suomalaista musiikkia. Oli hirveän kivaa taas kuulla niitäkin, kun nyt sen pari viikkoa kuunneltu Alouettea radiosta. Ja Alouette kunniakkaana radiokanavana pyörittää niitä viittä hittibiisiä looppina, kuten kaikki muutkin aina. Voi jee. Onneksi mikään kappale ei vielä ota niin paljon päähän kun sillon ekan topin aikaan olleet biisit. Diamonds, Kukkurukuu ja Järjetön rakkaus repii vieläkin hermojani kuullessa...

Sebastienilla.... Ainiin, olen aina kirjoittanut väärin hänen nimensä. :c Se on E:llä, ei A:lla. Mutta toisaalta, en ollut ikinä nähnyt kirjoitusasua, joten ehkä se annettaisiin anteeksi. Toivon niin!
Niin, hänellä siis oli tilauskakun valmistus. Tänään näin niin ollen ensimmäisen vetopohjan tässä maassa. Ja senkin käyttö on erilaista: Sebastien laittoi yhden palasen kakun pohjaksi, kasasi korkean täytekerroksen ja päällysti sen toisella pohjapalalla. Se tarkoittaa noin kymmenestä sentistä kahden sentin osuutta itse kakkupohjalle. Mutta siitä tuli silti hyvin kaunis, sillä keskikerros oli mansikoiden ja créme mousselinen sekoitus. Uskon, että leikattuna kakkupalat ovat oikein suloisen näköisiä. Hän kaulasi päälle mantelimassaa, sillä kakun koristeeksi haluttiin syötävä kuva (olikohan se muuten Mikki Hiirestä vai mistä...), ja polttimella käsitteli massan pinnan taas rusehtavansävyiseksi.
Tekeeköhän ranskalaiset sitten edes paljonkaan normaaleja täytekakkuja. Nyt en oikeastaan tiedä. Varmaan kertaakaan ole nähnyt sellaista täällä.

Nyt väsyttää.

Mm! Tuli Irene mieleen kun sain tuhkaraitajuustoa lounaalla... :)

Luce teki tänään Bordeaux'n canneléja ja niitä päästään myöhemmin sitten maistelemaan. Vaikuttavat ihan mielenkiintoisilta. Taikinaa maistelin ja se oli ainakin hyvin vahvasti rommin makuista! Hyvää (!)
Rommia käytetään muuten monessakin jutussa täällä. Meillä kondiksessa babat nesteytetään rommissa ja tänään tehtiin myös rommista mantelikreemiä. Sekin oli oikein hyvää.
Yritin joskus aiemmin kovasti väittää Sebastienille, että babat ovat venäläisen keittiön tuote, mutta hän ei ollut samaa mieltä. Eikö se ole?
Niissä muuten on oikeasti aika tuju määrä sitä rommia. Eräs päivä meinaan olin tuossa uitossa mukana.
Ensin kuivat babat otettiin laatikosta esille ja valmistettiin uittolaari: kuumaa vettä ja rommia, jos oikein näin. Sitten ne vaan sinne imemään itsensä täyteen ja koristelu. Koristeisiin kuului vielä pursotukseen tökättävä pipetti, joka on täynnä rommia. Olen vähän ihmetellyt, että miten se toimii, mikä sen ns. funktio oikeasti on? Töräytetäänkö se sinne baban sisälle enne syömistä, jos tuntuu että rommia ei siinä ole jo tarpeeksi? Hutaistaanko se naamaan aperitiivina? Onko tämä ranskalaisen spurgun lempparileivos?


Voisin mennä pihalle aurinkotuoliin hetkeksi huokaisemaan.
Rennot fiilikset atm.


Ja p.s.

Eilen puhuin leivoksesta jonka ostin. Pakkaus ja tuplasuklaatarteletti:

Nom. Unohdin kuitenkin syödä eilen, TAAS. Joten söin sen nyt samalla kun kirjoitin. Hyvää!

Meri, Puy du Fou & PomPom

20.8.


Viikonloppuni oli varsin mukava! Puolenpäivän maissa olimme autossa kohteenamme La Tranche sur Mer. Matka oli pidempi kuin odotin verraten kilometrimäärään, mutta osittain sitä ehkä selittänee nämä eroavaisuudet teiden sijoittelussa. Suomen moottoritiet ovat rakennettu kylien ympärille, kun taas Ranskan kylät ovat rakennettu teiden ympärille. Se tarkoittaa hidastusta, mutkia ja sokkelointia talojen ohi. Täällä tulee myös kiertoliittymiä vastaan vähä väliä. Kaikki tiet vievät Roomaan, eikun...
Toinen hauska on se, että maissipeltoja täällä on joka puolella silmän kantamattomiin, mutta olen vain kerran törmännyt täällä ruoassa itse maissiin. Pohdimme myöhemmin päivällä Essin kanssa, että Ranskan lehmät varmaan sitten tehosyötetään maissilla, kun niiden koko on ihan huima meidän nautoihin katsoen.
Tai sitten sekin vaihtoehto on, että Ranska olisikin joku suuri maissin tuottaja maailmanmarkkinoilla. Mietittiin, että jos törmätään yhteenkään maissipussiin, jossa lukee että tuotu Ranskasta, niin voidaan ihan helposti sanoa: "Siis mä oon niiiin nähny nuo pellot".

Matkanvarrella pysähdyimme merkitylle picnic-paikalle salaatille ja patongille. Sieltä olisi kovasti lähtenyt liftari mukaan Bordeaux'hon. Minäkin kyllä mielellään siellä kävisin, mutta piti sanoa ettei nyt ikävä kyllä jatku samaan suuntaan matkamme. Siitä olisi ollut kaksi sataa kilometriä matkaa.

Perillä suuntasimme heti merenrannalle ja biitsille Essin mukaan haettuamme. Oli kauhean kuuma ilma ja meri kutsui jännittävästi, sillä enhän ikinä ollut aiemmin uinut oikeassa meressä. Ainoastaan katsonut viereltä silloin pienempänä Israelissa. En tajunnut edes ottaa kuvia rannalta... Hiekka oli lämmintä, ihanan samettista ja varpaat upottavaa. Meriveden lämpötila oli kuulemma kamalan kylmä, vain +22*C. Naurahdin, että tämähän on kuumaa Suomen mittapuulla! Aaltoja tuli välillä voimakkaasti ja välillä vain kevyesti. Ensimmäisen isomman aallon jälkeen olin aivan täpinöissäni. Se hulautti vedet kasvoilleni ja kuten aiemmin sanoin ostereista... Nyt tiedän miltä meri maistuu. En ikinä ajatellut sen olevan niin voimakkaasti suolattua! 
Mietin, että ihme kun ei Evira vastusta etelänmatkailua sen tuodessa liiallisia suolapitoisuuksia Suomen kansalaisille. Kyllä tähän pitäisi minusta jo säätää muutama direktiivi. Vaikka direktiiviä nimityksenä kaiketi nyt käytetäänkin vain EU:n säätämistä ohjastuksista... Mutta voihan homman saman tien ottaa osakseen ihan eduskunta, muutenkin tuntuvat nyt latelevan ihan naurettavia ehdotuksia.

Laurella oli sellainen pehmeä pieni "surffilauta", jolla pystyi matalikolla ottamaan vauhtia rantahietikolle aallon mukana. En edes tiedä kuinka kauan jaksoimme odottaa suurempia aaltoja aina niiden mukana iloiten. Ihanan lapsellinen olo oli, vähän kun silloin pienenä Kiteellä uitiin kovalla tuulella. Paitsi että ihan eri asia siitä huolimatta.

Päivä meni ja ilta tuli, ei sen suurempia raportoitavia.
Lähdettiin kotio luultavasti siinä vähän yli kuuden ja Les Herbiersissä päätimme Essin kanssa lähteä iltaa pitämään, eli keskustaan ja ravintolaan illalliselle. Vaikka kohteemme oli ensin aivan toinen, päädyimme La Boucherien ovelle. Harmiksemme ulkoterassi oli jo suljettu ja sisätilat olivat hirmuisen kuumat, mutta minkäpä sille voi. Ainakin ruoka olisi hyvää.
Vaikka tartarpihvi olisi toki ollut jännä vaihtoehto niin silti paikan oma "aura-pekoni"-hampurilaisateria vei voiton, heh. Otettiin alkuun aperitiivitkin joissa oli kuohuviiniä ja mustaherukkalikööriä. Tai en itseasiassa muista oliko se likööri vai siirappi. Mutta tämä juoma, ainakin ranskan tuntien mukaan, on erittäin perinteinen ranskalainen aperitiivi. Siksi siis täysin kulttuurikokeilunomaisena tutkimuksena suoritettu. 
Aterian ohella sai tietenkin oletuksena korillisen patonkia. Eli Tonin tai Davidin omin kätösin tekemää patonkia, riippuu kumpi oli sinä päivänä aamussa. ;)
Ravintolasta pois kävellessämme oli tosi hyvä fiilis. Ilma ja ympäristö oli juuri sellainen mistä Ranskan illassa pidän. Pimeää, mutta valoa joka puolella. Ihmisiä ja puheensorinaa jatkuvalla syötöllä. Baari-kahviloiden terassit olivat täynnä hymyileviä naamoja ja pihalla niiden keskellä oli kasa lapsia leikkimässä. Sekin oli oikein suloista itseasiassa. 
Lapset seisoivat vastakkain kahdessa rivissä. Ensin pieni poika huusi jotain vastapuolella oleville muksuille ja muut vastasivat. Vaikutti valmiiksi määrätyiltä vuorosanoilta. Poika huusi uudestaan, mutta useamman virkkeen ja meni sekaisin sanoissaan. Väliin tuli muutama hämmentynyt mutina ja sitten homma taas jatkui. Ja sitten naurua. En tiedä miten sen jälkeen eteni kun ei jääty tuijottamaan, mutta tunnelma oli samanlainen kuin "Kuka pelkää mustaa miestä"-aloituksessa. Nyt kun mietin, niin eikai siinä oikeasti tarkoiteta mustalla miehellä tummahipiäistä ihmistä? Pienenä aina oletin sen olevan joku Zorron tapainen! Aika hiton rasistinen lastenleikki jos tarkoitetaan... Ja kai senkin nimi on jo sitten vaihdettu johonkin yhteiskunnallisesti sopivampaan, kerta neekerin pusut ja Musta Pekkakin ovat vaihdettu? Ja voi ei, nyt meni muuten pahasti ohi aiheen, hahaha!

Mutta siinä se päivä oli jo muutenkin.


21.8.


Aamulla herättiin ajoissa, että ehtisimme koko päivän kiireissä kaikkiin Puy du Foun esityksiin. 
Selvennän teille ensin siis kyseisen puiston idean.

Puy du Fou on historiallinen teemapuisto, ja neljänneksi suurin nähtävyyskohde Ranskassa Pariisin Disneylandin jälkeen. Tällä kertaa tämä "theme park" ei silti sisällä mitään normaaleista huvipuistoista tuttuja laitteita ensimmäisen kylän sisääntulolle sijoitetun karusellin lisäksi.

Aloituskylän, Le Bourg 1900, rakennuksissa olivat turistiputiikit.

 Puisto on laaja ja se sisältää useita eri showkohteita, kerron niistä lisää kohta, sekä paljon viherikköä, eläinten aitausalueen, hotellin vieraille ja teemakyliä ohjelmapisteiden välimaastoissa. Kaikenkaikkiaan sanoisin että jokainen, kenen sydämessä on joskus asunut kunnon ritari-prinsessa-legenda -fani, on varmasti kiinnostunut tarjonnasta, jollei sitten aivan lumoutunut. Pienenä olisin ehkä ollut ikionnellinen, sillä nytkin koin puiston todella ihastuttavana kokemuksena.
Showspektaakkelien pituuden vaihtelivat noin kymmenestä minuutista 45 minuuttiin. Se mikä mielestäni oli ehkä upeinta, oli se että niiden tehostuksessa oli käytetty paljon oikeita tehosteita ja oikeasti hämmästyttäviä käänteitä. Koska kaikki puhuvat täällä esityksistä spektaakkeleina, käytän niistä nyt sitä nimitystä. Jokaisessa spektaakkelissa siis oli iso ja erittäin taitava näyttelijäkaarti, johon sisältyi aina suuri määrä eri eläinkunnan lajeja. Melkein kaikissa esityksissä käytettiin jossain vaiheessa aitoa tulta, lievää akrobatiaa ja koulutettuja eläimiä.

 Pitääkö sanoa, että spoiler alert, mikäli tätä lukee joku joka haluaa mennä Puy du Fouhun kokemaan itse esitykset? No... Siinä tapauksessa ei kannata tätä päivitystä selata.
Spoiler alert ! :D

Aloitimme siis Le Bourg 1900:n keskeltä musiikkiesityksellä. Kylän asuntojen yläikkunoita aukesi uusien musiikkiin yhtyvien soittimien sisään astumisen ohella ja niiden takaa paljastui kyseistä soitinta soittava nukke. Kaikki löytyi torvesta kaulan takaa ripustettujen rumpujen kautta klarinettiin.

Ei jaksa muokata nyt päitä pois.

Eikä tuota miestä.

 Tästä suuntasimme ensimmäiselle spektaakkelille, jonka nimi oli Mousquetaire de Richelieu. Ainoana sisällä pidettävistä esityksistä, tämä sijoittui erittäin kauniiseen teatteriin. Esityksessä nähtiin, yllättävää kyllä, musketeereja ja miekkailua, flamencotanssijan ja musketeerin rakkaustarinaa, hevostaiteilua ja tanssia vedellä peitetyllä lavalla sekä valotehosteita. Aaainiin ja pukukoreilua. ;) Minähän olin ihan innoissani kun ensimmäisenä ennen shown alkua katsojia tuli viihdyttämään venetsialaiseen naamariin naamioitu kyttyrämies...
En nyt silti kerro tässä paljoa sen enempää. Jää jotain sanomattakin sitten.

Lava esityksen jälkeen. Sinne ilmestyi siis vettä puolivälissä!

Rakastan noita verhottuja parvipaikkoja. Kai niillä nyt oli joku oma nimikin, en muista D:

Voi kun nuo olisivat olleet oikeita kynttilöitä.

Käytävällä esiteltiin näyttelijöiden puvustoa.

Vaikka kaikki juonto tapahtui tietenkin ranskaksi, oli turisteille varattu tulkkauslaitteet hintaan á 6e. Yhdeksällä eurolla sai kaksi kuuloketta yhteen laitteeseen. Otimme ne, ja kyllähän niillä tarinassa jotenkuten mukana pysyi, mutta ajoittain oli piiienoisia ongelmia saada selvää itse esityksen äänenvoimakkuuden takaa, särinältä tai mahdollisesti vain huonolta taajuudelta. No, hyvä puoli on se että ne jotka tietävät minkä näköiset minun omat nappikuulokkeeni ovat olleet viimeisen kolme kuukautta, niin tiedoksi, sain uudet eikä maksanut kuin 4,5€ ... ! :D


Seuraava spektaakkeli kantoi nimeä Le Bal des Oiseaux Fantômes. Se oli todellakin lintujen balettia. Esitys sisältää yli 200 lintua: saalistajia, kahlaajia, pienempiä pirpanoita... Yhtäaikaa niitä on parhaimmillaan esillä noin 150, ja kaikki koulutettu ohjelman kaavaan. Ihan järkyttävän massiivisia ne suurimmat. Oli siinä tarinakin taustalla, mutta itse keskityin kyllä eniten niiden lintujen ihasteluun...

Kolmas spektaakkeli: Les Vikings, kertoi tarinaa jossa viikingit hyökkäsivät häitä juhlivan kylän kimppuun. Kylää tuhottiin että poltettiin ja asukkaita riepoteltiin. Tässä käytettiin hyväksi myös koulutettuja "susia" sekä petolintuja. Hienoa siinä oli, että se onnistui aina yllättämään jollain asialla. Esimerkiksi veden pinnan alta nousi ties mitä enkä tiedä yhtään miten sekin on toteutettu. Kuohuista nousi mm. viikinkilaiva, jonka kannella oli valmiiksi näyttelijöitä. Wat?

Susihauvoja :'3

Ja possuja :3

Jee, vetojuhtia :3

Viikingit hyökkäsivät !

Ja niin hyökkäsi petolintukin karkaavan miehen selkään!

Laiva nousee sumusta o.o

Laivakin palaa !?

Kylä palaa!

Sekasorto! Mieskin palaa!

No en osannut valita yhtä kuvaa kun nuo eläimet ovat niin ihania.

Viikinkien hurjistelun jälkeen jatkettiin Roomalaisten hurjastelulla vuodella 300jkr. "Le Signe du Triomphe":ssa joukko krisittyjä oli tuomittu kilpailemaan roomalaisten huviksi hengestään. Se tarkoitti pientä gladiaattorimittelöä, hevosvaunukilpailuja, leijonia... ja eläinparaatia roomalaisten kunniaksi ;)

Kolmatta leijonaa ei vaan kiinnosta. :3

Ne juonien käännökset kuulokkeilla kuulostivat kyllä välillä joltain vanhalta elokuvalta siltä ajalta, kun juuri oltiin päästy värien maailmaan. Tiedättehän? Julistava mahtipontinen välillä särisevä stereoääni... hehe! Tuli ihan mielikuva siitä kun katsoisin ennemmin esimerkiksi Mel Brooksin elokuvaa History of the World: Part 1.

Ja vielä ennen kuin Essin piti lähteä bussille ja minä jäin Lauren kanssa kiertämään puistoa sekä pienempiä putiikkeja, kävimme viimeisessä melko lyhyessä  Le Secret de la Lance -esityksessä. Siellä sitten oli ritareita ja hevostemppuja, linnan valtausta ja.. tulitehosteita.




















Anteeksi, kamalasti kuvia! Muttakun ne oli hienoja.
...
"Eikä siinä ollut vielä kaikki!"

...koska tää lammas oli ihana. Se puski miun kättä ja yritti mussuttaa miun sormia ja awwawwaww. <3

Siis eikö tän blogin idea ollut kirjoittaa työssäoppimisesta leipomo-konditoriassa eikä postaa eläinten kuvia?

Siinä vielä yksi eläinkunnan yksilö.

No olkaa iloisia, etten sentään spämmi täällä hauskoja kissakuvia.
....vielä.


22.8.

....apua mitä mie eilen tein.  o.o
Joo aivan. Aamusta... En siis enää taida olla ollenkaan mukana toimituksissa. Harmi, olisin ottanu nimittäin kuvan siitä ihanasta Caramel-kisusta siellä hoivatalolla ja postannut senkin tänne, ahaha!
Jäin tekemään hommia yksin siis kondikseen. Eli ne eclairien täytöt ja muut siinä taisi olla.
Sitten kun en enää ollut yksin, aloitin väsäämään hedelmä...rivi...viineriä?
Tuhatlehtitaikinapohjalle vaniljatäyte ja siihen asetelma siis hedelmiä. Uuniin ja kiille päälle.
Täällä alkaa melkein kaipaamaan meidän koulun kiillekonetta kun joka paikkaan saa olla sivelemässä sitä, ja sivellinkin on... no, ei siitä parhaasta päästä. :)

Ja siihen aikaisempaan hedelmien käyttöön tarkennus ja lievennys. Kyllä täälläkin siis purkkihedelmiä toki käytetään. Juuri niihin leivoksiin mitkä menevät uunin kautta. Mielestäni niiden sokerivesi ei ole kuitenkaan kauhean makeaa.. Mutta on pakko sanoa, että kirsikat ovat kyllä niin viheliäisiä.
Ensinnäkin ne ovat niin esanssisen värisiä että. Sitten kun se esanssiväri on sellainen kirkkaan vaalean punainen. Niistä valuva sokerivesi on saman väristä kun minun parhaimman suoravärin aiheuttama vesi hiuksia pestessä.  Ja se aiheuttaa henkilökohtaisella tasolla kysymyksiä niihin käytetyistä väriaineista... Nyt paidassani on pinkkejä viiruja. Osittain myös macaronmassan takia, vaikken ymmärräkään miten sen onnistuin siihen saamaan kun en itse ollut kosketuksissa siihen tällä viikolla...

Noihin leivoksiin laitettiin aprikoosia, kirsikkaa, mirabelleja eli keltaisia luumuja ja päärynää.

Jep. Voihan tölkki.

Illalla kotona lähdin kävelemään keskustaan, ihan vain koska.
Tutkin vähän missä mitäkin on ja eksyin vanhalle Dos Santosille ja siitä Jeux Videon liikkeelle. "Hups". Mukaan lähti L.A. Noire ja Sleeping Dogs. Ranskan versio. Taustalta luin, että peli ilmeisesti englanniksi mutta tekstit ranskaksi. Turha ihmetellä sitten Lahden suunnalle palattuani jos lmoitan viettäväni viikonloppuja ranskaa opiskellen. ;)
Kävin vilkaisemassa myös karkkikaupan tarjonnan, joka oli aaiiivaaan ihana, sekä paikallisen crémerien. Tai, sen oven. Se on nimittäin suljettuna vielä tämän viikon. Ensi viikolla siis uudestaan. Ja paluumatkalla työpaikkani viereisen viinikaupan. Kuin hieno paikka. Puuhyllyjä ja laatikoita missä oli tyyliin yksi kappale näytillä jokaista laatua. Hinnat alkaen neljästä eurosta pariin sataan... Iskälle katoin et olis ollu sellanen kaunis satasen calvadoskin... Mutttaa taitaa jäädä hyllyyn !
Ulko-oven kupeella oli kolme isoa metallisäiliötä, josta sai ostaa rosé- sekä punaviiniä litrahintaan à < 2€. En nyt silti käynyt sitä raahaamaan mukana.

Aivan selvä kääpiön koti. Siis, ihanan näköinen kääpiön koti.

Ja illalla syötiin kampasimpukkaa. Olin tosi hämmentynyt taas kerran kun en ensin ymmärtänyt mitä se on. :)



23.8.

Eilen Sebastian sanoi, että aamulla sitten kun tulet kuuten niin käyt tekemään tart pompom. Tai niin kuulin. Omenapiirasta se tarkoitti, mutta.. no, en tiekä miksi pompom. Pomme (a) pomme, omenaa omenalla, ehkä.
Muuten siis sama kun edellinen rivitorttu, mutta vanilja oli omenakompottia ja päälle pääsin veivaamaan taas pari laatikollista omenaa viipaleeksi ;)

Niiden jälkeen sain itsenäisesti tehdä mansikkatarteletit alakertaan myyntiin asti. Kysyi vain ensin, että muistanko miten Créme légère tehdään. Muistin, joten ohjat oli minulla. Sillä aikaa hän valmisteli kahden suklaan leivoksia. Ja ne näytti liian hyviltä.
Joten oli aivan pakko ostaa yksi kotiin.
Joka pitäisikin syödä pois kunhan saan tämän valmiiksi.

Sitten viimeistelin pellillisen macaronleivoksia. Tänään vadelmat oli kauhean pieniä ja (mansikat rumia), joka hieman hankaloitti ulkonäöllistä antia, mutta ehkä taas sitten kehittää näkemään millaiset sopii milläkin tavalla. Luulisin.

Ihan mukava päivä kyllä. Ei vaan paljonkaan uutta tekniikoissa tai muissa, niin en voi paljoa töistä kertoa ilman toistumista. Mutta hmm.. No se toki, että opin hieman (eli paljon) järkevämmän tavan käsitellä sitä omenaa siirtämisen yhteydessä. Asiat hoituvat nyt nopeammin ja paremmin omenan kanssa.

Huhhuh, tulipa pitkä.
Kuvat kyllä vaikuttavat paljon pituuden näennäisyyteen...
Ehkä yritänkin huijata teitä luulemaan, että olen ollut ahkera kirjoittaja neljän päivän ignoorauksen jälkeen, hahaa!
Tai sitten en.

Katsoin eilen Iron man 3:n Denniksen kanssa.
Heh :d