Hyvää iltapäivää, arvon lukijat.
Olen päätynyt siihen tulokseen, että ranskalaiset talot kaipaavat kolme asiaa: lattialämmityksen, tuplaikkunat ja saunan. Tunnetusti kun olen sokerista valmistettu kylmäkissa, niin sateiset ja kylmät päivät tekevät vähintäänkin melankolisen tunnetilan.
Tällä työviikolla on ollut kaksi päivää, jolloin sadetta on tullut koko päivän. Toisin sanoen töihin mennessä olen ollut läpimärkä ja sieltä lähtiessäkään eivät vaatteet, saati kengät, ole vielä edes kuivuneet, joten olen saapunut kotiin kuin sateeseen hylätty kissanpentu. Näillä hetkillä olen miettinyt, että ehkä olisi pitänyt ostaa se kolmenkympin sateenvarjo sittenkin.
No mutta työasiaa.
Lauantaina pääsin loppupäivästä seuraamaan viimein briochen ja pain au vinin taikinanvalmistusta.
(Tony oli leipomossa häärääjänä, ja Jerome valmisti briochea.) Se oli kieltämättä ihan mielenkiintoinen prosessi sinänsä!
Taikina oli siis jo pyörimässä kun kirmasin alakertaan, en ole siis aivan varma kuinka kauan sitä pöyriteltiin. Mutta ensin hitaalla, sitten automaattisesti nopeammalle muutamaksi minuutiksi. Se mikä minusta taas oli jännää oli se, että taikinalepo ennen palojen punnausta oli hyvin pitkä. Siinä välissä ehti siis tekemään vaikka mitä. Taikinassa näkyi suuria ilmakuplia ja sen venyvyys oli ihan tajutonta! Brioche-taikinaan sormien tunkaiseminen onkin mitä suurinta taikinaterapiaa mielestäni. Vai olisiko se nyt verrattavissa siihen vanhan piian vatsaan..?
 |
| Siinä se loikosi. |
 |
| Ja venyi... |
 |
| Ja se venyi. |
Hämmennyin reseptistä!
Se oli kyllä melko lähellä ainesosiltaan meidän pullaa, Toni kysyikin mikä brioche on suomeksi ja alkoi sitten kustumaan sitä pullana, mutta nesteenä oli rommi. Ihan oikeasti hei, mikä obsessio näillä on rommiin!
En tiedä onko rommibrioch La Pétrien oma juttu, vai ei, joten tutkin äsken kodin tehdasvalmisteista briochia ja sain selville, että senkin aineksissa on eau de vie! Elämän vesi siis. Eli suomalaisittain viina.
Ilmankos aina ihmettelin, että jännä maku siinä on kyllä... Ei taidakaan olla pelkästä kardemumman puutteesta johtuvaa se.
Tarpeeksi kun oli taikina lepäillyt siinä ja kuplinut, niin se paloiteltiin muovilaatikoihin ja pistettiin viileään odottamaan ylöslyöntiä, jonka tekisi iltaleipuri. Se uusin siis. Jonka nimen kirjoitusasua en tiedä. Ehkä Bryce. Ääntävät sen yleensä Briss'nä.
Se herra on muuten alkanut katsomaan minua silmiin ja jopa hymyilemään töihin tullessaan. Ohhoh.
Taikinan lämpötilaa mitattiin ihan mainiolla vehkeellä. Se oli hieman samanlainen kuin viivakoodinlukija, mutta teki yhden laserpisteen jota osoitettiin haluttuun kohteeseen ja.. voilà.
Mutta niin, en siis päässyt letittämään briocheja.
Seuraavana päivänä näin paiston, ne olivat muistaakseni noin 40 minuuttia arinauunissa.
Briochet siis laitetaan valkoiseen paperivuokaan ja vielä toiseen vuokaan paiston ajaksi.
Pain au vin oli sitten paljon pienempi taikinaltaan. Nesteenä käytettiin merlot-punaviiniä, lihana lihaisaa makkaraa ja pähkinänä kuorittuja hasselpähkinöitä. Katselin Tonyn selän takaa taikinaa ja kyselin kysymyksiä sen verta mitä osasin. Hän kertoi aina ohella patonkien valmistusvaiheista lyhyesti.
Ilmeisesti tuossa viinileivässä ensin sekoiteltiin pelkkä viini, suola ja jauhot. Sopivan näppituntuman saatua heitettiin sekaan loput ainekset. Ei siis kauhean vaikean näköinen prosessi.
Pitää katsoa jos saisin vedettyä reseptejä välistä...
Sitten sain kuulla, että seuraavan päivän viettäisin suurimmilta osin alakerrassa Tonyn seurassa! Jeeee.
Joten seuraavana päivänä pääsin kiinni patonkiin. Työtehtäviäni oli taikinan as-if-riivauslaitteeseen heittely ja viiltely.
Tällä hetkellä tiedän siis patongin valmistusprosessin etenevän näin:
Iltaleipuri tekee taikinan, paloittelee sen muovilaatikoihin ja pistää jääkaappiin muiden seuraavaa päivää varten tehtyjen taikinoiden ohelle.
Aamulla leipuri ottaa taikinalaatikot viileästä ja aloittaa paloittelulla: taikina kipataan laatikosta koneeseen, joka iskee sen oikean kokoisiksi neliöiksi. Nuo neliöt heitetään sen riivauskoneen alapuolella olevalle lepuutushihnastolle, jossa on neljäkymmentä riviä. Aina yhden rivin täytyttyä, nappia painamalla rivit liikkuvat ja saadaan uusi esille. Tämä on siis taikinalepo, jonka pituus oli muistaakseni noin kaksikymmentä minuuttia. Toisin sanoen, tuon ajan jälkeen käydään tekemään seuraavaa osaa, oli kaikki palat jo koneessa tai ei. Loput sitten laitetaan vain viileään. Jos muistan oikein niin taikinan palakoko oli lähellä kolmea puoltasataa. Lopputuloksenahan on tarkoitus tulla kolmensadan gramman patonki, joka taas tarkoittaisi viidenkymmenen gramman paistohävikkiä...
No, kun taikina on leppuutellut tarpeeksi koneen uumenissa, aloitetaan se ranskalainen riivaus. Eli heitän palasen koneeseen ja kone pyöräyttää ulos pötkylän, joka venytetään kankaan päälle. Yhden kankaan sisälle, eli yhdelle ritilälle, mahtuu (muistaakseni) lähemmäs parikymmentä patonkia. Kun kaikki käsillä olevat kankaat ovat täytetty, työnnetään pinna vaihtolämpökaappiin, yhteentoista celsiusasteeseen. Siellä patonkeja voidaan sitten pitää niin kauan kuin tarve on, eli paisto voidaan tehdä joko heti, tai sitten kun uuni on vapaa.
Paisto suoritetaan arinauunissa korkeissa luvuissa. 260 taisi olla sellainen yleislämpö mitä asteita vilkuilin, ja ajaksi Tony ilmoitti sellaisen vartin.
Viiltely onkin sitten paljon hauskempaa hommaa täällä. Siis, patonkien viiltely. ...
Ensinnäkin ne hieman tylsät pikku vihannesveitset saa heittää hevon kuuseen.
Tosimiehet käyttää vanhaa kunnon
partaterää. Ja Ranskassa leipurit ovat sellaisia.
Ja siis ihan oikeasti se partaterä on paljon parempi. Terävä oikeasti ja tekee ihan kivan jäljen. No riippuen patongista oli tietenkin erilaisia viiltoja. Yleensä vain viiltojen määrä vaihtui kolmesta viiteen tuon iltapäivän aikana, mutta yhdessä patongissa, Petrisanessa, viiltoja sai olla määrittelemätön määrä. Olin huvittunut siitä.. Tony sanoi, että "Tässä patongissa ei ole väliä millaiset viillot ovat" joten kokeilin hieman erilailla ja sivusilmällä vilkuillen miten hän ne teki, oliko siinä kuitenkin jokin kaava... Hetken siinä tehtyäni hän katsoi viimeisintä patonkia ja sanoi "Niin no, ei tuolla tavalla." Ei väliä, mutta ei noin. Okei.
Se siis johtui siitä, että näytti liian samalta erään toisen mallin kanssa.
Viiltojen suuntakin on tosiaan erilainen kuin Suomessa olen nähnyt. Ne ovat melkeinpä pystysuoria, kuin koulussa tehtiin sellaisessa... no 45:n asteen kulmassa?
 |
| Leipiä. Ei patonkeja. |
Arinauuniin laittaminen ja ulos ottaminenkin oli suhteellisen hauskaa. Patongit siis siirrettiin sieltä yhdentoista asteen kylmäkaapista uunin vierelle ja aseteltiin hihnalle sopiva määrä (5x3). Tämän jälkeen suoritettiin viiltely, ja hihna tönäistiin uuniin ja takaisin jättäen patongit siististi arinalle. Génial !
Samaan aikaan Jerome hääräsi ruisleivän parissa, tällä kertaa vain täysin ruisjauhoisen taikinan kanssa. Yhäkin minun makuun hieman vaaleaa, khöhhöh, mutta varsin hyvä kokeilu. Jerome epäili, että me laitetaan varmasti enemmän mallasta mukaan. Tuli puheeksi myös Pain Viking, joka ilmeisesti on näiden versio pohjoismaisesta runsaskuituisesta ruisleivästä? Jerome taisi sanoa että voisi ehkä tehdä minulle kokeiltavaksi joku päivä sellaisen..
 |
| No mutta sehän on ruisleipä. |
No, tänään on vapaapäivä ja huomenna töitä, tehden torstaista taas vapaan, sillä huomenna on hirmuisen iso minieclair-petit fours tilaus. Yli kolmesataa kappaletta. Joten mikäpä siinä.
Eilen Sebastien kertoi joskus aamupäivästä, että näen Epun iltapäivällä. Ymmärsin ensin, että Eppu ja hänen pomo tulevat tutustumaan meidän paikkaan... Sitten että menemmekin Sebastienin kanssa sinne. No, kello yhdeltä vaihdoin vaatteet ja menin alas odottamaan jotakuta hakemaan, sillä tiedot olivat taas muuttuneet. Minua tultaisiin hakemaan jollakin, jonkun toimesta ja menisin jonnekin. Mutta ei mitään tietoa kuka, mistä, millä ja minne.
Lopulta minut haettiin Epun pomon, työkavereiden ja hänen itsensä toimesta tutustumaan leipomotehtaaseen, joks sijaitsi... jossain. Parin kylän halki me taidettiin ajaa.
Leipomon nimi oli kuitenkin Pasquier.
Tutustuimme omenapiiraan valmistukseen vaihe vaiheelta, näimme teollisen lehtitaikinan valmistusta, joka muuten oli oikeasti tosi mielenkiintoista, munkkien paistoa, suklaamousse-hasselpähkinä-kakkua ja niitä torttuja, mitä syödään tammikuussa, joissa on piiloitettu yksi figuriini sisälle.. Oliko tämä nyt se piiras minkä lelun löytäjästä tulee kuningas päiväksi?
Silloin sen nimi olisi kaiketi se Tarte des Rois aux Pommes. Kuninkaan omenapiiras. Ehkä.
Minustahän tämä oli jännää, koska omaan vertailupohjaa hieman tuon Fazerin jäljeltä teolliseen leipomotyöhön.
Siis, tuli todella asiantunteva olo kun pohdin leipomojen eroja toteutuksessa. Esimerkiksi Fazerin Oululaisella taikina valmistetaan korkeammalla kuin itse linja on, jolloin taikina on helppo kipata tuuttiin. Pasquierilla massiivinen taikinapata laitettiin nosturiin, joka sitten vei sen ylös kipattavaksi.
Sekin oli mielenkiintoinen fakta, että tuota moussekakkua valmistettiin kerrallaan yksi ison pellin kokoinen lauta, joka koristelun jälkeen leikattiin neljään osaan
vedellä. Ilmeisesti vedenpainetta hyväksi käyttäen?
Tai onhan se mahdollista myös, että kun se kakku oli pikajäädytetty juuri ennen viimeistelyjä luultavasti hiilihappojäällä, niin kuuma vesi voisi tuon paineen kanssa tehdä työn helposti. Ihan siisti jälki siitä kyllä tuli.
Ei saatu maistiaisia eikä lahjakasseja (voi harmi), mutta jännää se silti oli.
Omasta elämästä sen verran, että lauantai-iltana käytiin katsomassa jalkapalloa. Perheeni hyvinä yrittäjinä oli järjestämässä muiden kanssa peli-illan ruoka- ja juomamyyntiä, joten seurasimme peliä tiskin takaa. Autoin täyttämään myyntiartikkeleiden astioita (khm) ja hymyilin ihmisille. Oli minusta ehkä ihan vähän hyötyä.
Pelin jälkeen taloudessamme oli kellarissa nuorten jatkot.
Itseasiassa enne peliä olin vailla sen suurempaa tekemistä seuraamassa perheen nuorimman pojan ja hänen kavereidensa Lol-laneja kellarissa. Nehän oli varsin hauskoja tyyppejä. Seuraavana päivänä töiden jälkeen pelasin itekin Davidin kanssa yhden pelin, vaikka tiesin ettei siitä mitään tule kuitenkaan.
Niille mitä tämä ehkä mitään sanoo niin.. Ensinnäkin minulla oli Davidin lainaläppis, pieni ja vanha. Ping pyöri 700:ssa. Läppärissä ei ollut qwerty:a, vaan joku ihan sekava mikälie, ja koko Lolin systeemi oli ranskaksi, enkä käyttänyt omaa accountiani, joten en tuntenut/muistanut entuudestaan käyttämääni champia ja sen taitoja... Joten hienosti meni. Arvatenkin. Mutta positiivista oli, että ensimmäisen kerran puoleen vuoteen olin mukana pelissä, jossa yksikään pelaaja ei omistanut päätä, jossa olisi liikaa nestettä. Ymmärtänette.
Sain myös tietooni, että menemme mahdollisesti ensi viikon keskiviikkona käymään koululla. Ehkä.