Amsterdamn 2.0

Tarkoitus oli päivittää tämä Damin kentällä, mutta koska netti ei toiminut niin jälkikäteen lähtee, vaikka puhunkin "tästä päivästä".

27.9.

Ensin tästä päivästä.


Yö meni todella hankalasti, kun ei oikein mitenkään saanut unta. Ehkä hermoilin sitten lähtöä. Tiedä häntä. Tai siis minua.
Sovittiin, että lähdetään kahdeksalta, jotta ehdittäisiin hyvin ennen lentoa vaikka olisikin ongelmia ruuhkan kanssa. On kuitenkin perjantai ja siellä kuulemma on aina pieni ruuhka. Heräsin siis kuudelta ja laitoin viimeiset tavarat laukkuun stressaillen kertyneitä kiloja. ...lähinnä siis laukun ja tavaroiden suhteen.
Sallittu määrä on KLM:llä melko suuri: 23kg ja käsimatkassa 12kg.
No. Minusta on aika hienoa, että lopputulokseni oli ylipainoa. Se itsessään ei siis yllättänyt, mutta että se oli yli myös sen jollain tasolla sallitun ylipainomäärän. Aka yli 30kg. Ooooppps. Kuvittele tähän äärimmäisen viaton hymy.
Julkisesti syytän koulukenkiäni. Niissä on hei suojakärjet. Terästä. Joo! ….
No ei se ongelma lopulta ollut. Tässä kapitalismin maailmassa kaikesta selviää rahalla. Ja olin varautunut tähän muutenkin, joten pas problem.


Aamulla sitten pakkaamisen stressailujen jälkeen sain nauttia rauhassa aamukahvini jättikulhosta.

Hyvin tyypillinen aamiainen toisessa perheessäni

Juttelin vielä hetken Catherinen ja Dominiquen kanssa ennen lähtöä ja pohdin, jos pakkaisin Minettenkin laukkuuni... Ei se paljoa olisi painanut.


Autoon astuessani oli päivän ensimmäisen melkein-käyn-liian-emotionaaliseksi -hetki. Sitä seurasi oikeastaan ensimmäisen kerran sellainen olo, että ehkä ihan kiva käydä kotonakin välillä. Ehkä. Toisin sanoen sillä
hetkellä kotiin palaaminen ei masentanut niin kauheasti: poislähtö kylläkin.
Hain Catherinen kanssa Epun ja suuntasimme Nantesiin. Ilma oli todella sumuinen, mutta silti kaunis.


Ottakaa musiikkia.



Nantesissa saimme liput hoidettua kuntoon ja maksettua ylipainotkin, vaikka Air Francen hieman elämäänkyllästyneen näköinen virkailija hankaloittikin selviytymistämme. Ainoa mikä ylipainojen säädössä jäi harmittamaan, oli se, että jos olisin ollut yhtään fiksu, olisin hoitanut homman edellisenä iltana netissä ja saanut laukun koneeseen puoleen hintaan. Että mahdolliset seuraavan vuoden opiskelijat jotka tätä ehkä lukevat, muistakaa se check in onlinessa edeltävänä päivänä ja mahdollisten lisämaksujen suorittaminen etukäteen. Siinä säästyy iso raha. Oikeasti.


Tuli lähdön hetki ja kohta no.2 tunteellisuuksille. Ei siitä sen enempää.


Odotusten vastaisesti turvatarkastus meni kuin vettä laskien ja olimme nopeasti odottamassa koneen lähtöä. Joka sitten lähti myöhässä. Se sama virkailija oli vastaanottamassa koneeseenkin.
Koneessa ei kylläkään oltu vierekkäin, sillä liputkin oli ostettu eri aikoihin. Mutta hyvin kuulin aina erään puoliespanjalaisen neidon papatuksen muutaman rivin taempaa kun oli hiljaisempia hetkiä!


Pariisin kenttä on aina yhtä tylsä, mutta tällä kertaa minulla oli vain päälle puoli tuntia aikaa edes olla siellä koneen myöhästymisen takia, joten kaikki oli varsin hyvin. Maisteltiin sitten muutamia Ladureen macaroneja näin yhteisen matkan päätteeksi: Eppu ja Petra kun jäivät Pariisiin suoralle yhteydelle Suomeen, kun minä jatkoin tämän Damin kautta. 


Pariisi-Damn väli meni hiiirmuisen nopeasti. Mitä nyt koin siinä päivän kolmannen tunneryöpyn. Kerkesin juuri juoda kahvini ja alkoi jo lasku. Nyt sitten täällä taas on sitä aikaa ollut. Tähän mennessä kolme tuntia. Vielä tunti.
Tax freessä pyörähtäessäni kassalla takanani ollut mies tiputti lippunsa epähuomiossa. Lentoemäntä avuliaasti nosti tämän hänelle takaisin ja herra kiitteli sellaisella suloisella hieman tankeroenglannilla. Sanoi emännälle menevänsä Helsinkiin. Tämän lähdettyä hymyilin ja hän totesi, yhä sillä suloisella suomienglannilla, että ”Lucky me”.
Ensimmäinen reaktioni oli heti ”Ah, oui. (eikun ei näin pitäny sanoa.)” Sitten, ”Suomalainen?”. Joten sain hetkeksi juttuseuraa suomalaisesta herrasmiehestä. Saa muuten nähdä ollaanko samalla lennolla... Sanoi aikoinaan matkustelleensa Nantesissakin, mutta nyt oli vain viikon lomalla Damissa! Heh.


Joo, kävin syömässä patonkibaarissa (Eli ei baarissa vaan, no... Paikassa jossa oli paljon patonkeja.) Nyt istun yläkerran vihreässä tilassa. Tämä on itseasiassa hirmu mukava, todella.. eko.
Löytyy vihreää sähköä hyödyntäviä laitteita (laturipiste, jossa sähkö tuotetaan itse ”pyörää” polkemalla), tekniikan esittelyjä ja hiromapistekin. Vihreitä sohvia ja säkkituoleja ihan riittämiin myös.


Itseasiassa en ehdi kirjoittaa aiemmista päivistä ennen lennon lähtöä, koska paljon on sanomatta ja isoilla lentokentillä ei tunneta sanaa ilmainen wifi... joten ehkä huomenna. Tai kun olen kotiutunut.
Kuitenkin, koneeseen pääsee kahdeksalta. (Sain juuri slaagin, että olenko yhä samassa kellonajassa vai tunnin jo koneesta myöhässä.) Perillä olen puolelta yöltä Suomen aikaa.
Sain ystävän hakemaan kentältä ja viemään Tikkurilaan, jonne majoitun yöksi. Eli kaikki on ok.
Paitsi että ei se vartin wlanikaan suostu yhdistymään. No, saatte sitten huomenna tämänkin.


Nyt ei pyöri päässä paljon mitään... Väsyttää vain.
Jos tämä olisi tässä tälle päivälle ja kerron vaikka viimeistään sunnuntaina muista asioista?
Se olisi hyvä.


Ikävöin jo kaikkia.
Kyllä sinne pitää uudestaan mennä kun elämä antaa siihen mahdollisuuden.
;____;




À bientôt!

Viimeiset työpäivät

Kolme täyttä päivää ja siinä se.

Pakostakin vähän melankolinen olo. Eikä pelkästään sen kuluneen sadeviikon takia.

Mutta eteenpäin.
Töissä oli hirmuinen hulina viikkoni alussa. Jostain syystä kaikki olivat tulleet tilaamaan reductionseja, petit fourseja, juuri samoille päiville, joten siirsimme viime viikon vapaapäiväni eri rytmiin: tiistaina vapaa, keskiviikkona väsäämässä minituotteita ihan julmetusti ja torstaina vapaa. Melkein tykkäsin tuosta järjestelystä aiempaa enemmän, sillä tuntui kuin olisi ollut kaksi perjantaita melkein peräkkäin...

Toisaalta se tarkoitti melko pitkiä päiviä melko yksitoikkoisella sisällöllä.

Minieclaireja. Minituulihattuja. Minitarteletteja. Mini-paris bresteja. Minimini.
Olivat sitten tehneet jossain vaiheessa minicroisantteja ja pain au chocolatejakin.

Eli ei mitään erityistä ole tullut tehtyä, joten ei ole myöskään ollut kovin paljon sanottavaa tänne. Vapaapäivinäkään en tehnyt oikein mitään. Laamasin vain. Harmittelin ajan loppumista. Nukuin.
Totesin sen, että kun työpäivät venyvät ylipituisiksi niin yleinen väsymys johtaa hankaluuksiin tajuamisen kanssa. Aivot eivät jaksa käsittää vaan kaikkea mitä sanotaan, varsinkin kun kaikki melkeinpä kerrotaan ranskalla ja odotetaan samalla kielellä vastausta.
En siis valita puhumisen määrästä. Ainoastaan siitä, että työt vetävät kaikki mehut ihan pituutensa vuoksi.

Tarte au citron, tarte aux mûres...

 Ja nyt on sitten käyty tehtailemaan enemmän niitä profiterolejakin. Jerome ne siis lähinnä tekee ja jatkokäsittelee leivoksiksi tai tortuiksikin. Noissa leivoksiin käytettävissä pienissä profiteroleissa on sokeritaikinakuorrutus (ikään kuin meidän joulutähtipullissa) ja créme anglaise -täyte. Ihanaa.

 Toissapäivänä kylläkin oli oikeasti taas hauska päivä! Tehtiin lettuja!

Padaaammm!

 Ensin Jerome teki ja näytti tekniikan, sitten kokeilin perässä.
Tilauksessa oli siis taas lettukakku, joten teimme siihen tarvittavat letut, paljon ylimääräisiä syötäväksi ja lisäksi suolaisia lettuja eri täytteillä. Noiden suolaisten lettujen jauho oli hieman tummempaa ja näytti hyvin samalta kuin meidän grahamjauho..

 Totesinkin, että jos tämä ura ei kähde käyntiin niin muutan Pariisiin ja otan työnimikkeekseni artiste de crêpes. Se oli hauskaa, meinaan!
Sai pyöritellä taikinaa Nutella-nimikoidulla lastalla ja niin tehdä siitä pyöreämmän ja kaikkea. Ja oli se hyvääkin. Sebastien raahasi alhaalta ämpärillisen Becoladen maitosuklaata myös makeiden lettujen täytteeksi. Sama merkki siis kun siinä ylioppilasjuhlien suklaalähteen suklaallakin taannoin. Kovasti pojat yrittivät sanoa, että laadukas, hyvä merkki ja paljon parempi kuin Nutella. Olen ehkä samaa mieltä, mutta silti pidin Nutellan puolia! Vähän sama kuin SaiPan kanssa. Harvoin se voittaa, mutta aina veikkaan sen puolesta. ;)

Dumdumdum. Crêpes.

 Paris brestejä teen nyt siis ihan itsenäisesti.
 Sain myös iiihan itse hoidella croisantit croissant d'amandeiksi. Mantelicroissanteiksi siis.

 Joku oli tuonut nyt lähiaikoina yläkertaan tuon ison massakoneen, joten siihen pyöriteltiin suuri satsi créme d'amandea... Siinähän on voita, sokeria, mantelijauhetta, crëme patissierea, rommia.... Ja sehän on aika ihanaa myöskin.
Samoin on paris brestin täyte. Se kun on hyvin lähellä sinänsä meidän voikreemiä (jota osa tietääkin minun rakastavan jostain ihmeen syystä), mutta vielä paljon parempaa. Teoriassa se on siis voita, créme patissierea ja hasselpähkinäpraliinia.  Ja kuohkeaa. Suussa sulavaa.
Hennaa laitatakseni tekisi niiiin mieli vain uida siellä.... khm.

Ai mikä gourmandise!

 Tuntuu, että aina kun pistän jotain suuhuni, alakerran myyjätär tulee ylös ja toivottaa hyvää ruokahalua. Varmasti luulee, että syön 24/7. Tai ehkä syönkin...


Tänään oli viimeinen työpäivä.
Surullista.
Käyn torstaina vielä hoitamassa papereita ja sanomassa heiheit (vaiko tapaamisiin? Jerome ainakin on kuulemma tulossa oikeasti Lahteen ja käymään koulullamme tulevaisuudessa?)

Tein myös ihan hirmuisen kasan pain au chocolateja pakkaseen. Alkoi olemaan jo sitä vauhtiakin työssä!

 Jotain piti töistä vielä sanoa, mutta unohdin.


No.
Tänään näin Eppua. Käytiin istumassa Les Arcadesin terassilla, tekemässä ikkunaostoksia ja syömässä.  Ruoka olisi voinut olla parempaa. Se oli joku meriravintola siinä Arcadesin vierellä. Alkupalat olivat surullisia, pääruoka olisi saanut olla vahvemmalla maulla varustettu ja jälkiruoka oli liian tiivis. Mietittiin, että pitäisi kyllä pistää kokki vaihtoon. Mutta seura oli hyvää joten hauska ilta! Ja hei, tilasin siis sinisimpukoita ja ranskalaisia. Ei olisi odottanut minulta.

 Toisaalta tämä kai tasapainottaa toissapäivän ruoan. Kävimme Lucen ja Lauren kanssa Aromassa fiinillä illallisella! Otin alkupaloiksi etanoita, pääruoaksi kania ja jälkiruoaksi kohokaskeiton... Ja hirmu hyvää.
Jäniksessä oli se jännä, että sen liha oli jotenkin rullan oloinen ja sen sisältä löytyi minua luonnollisesti paljon epäilyttävä kalvolla päällystetty nyytti. Jätin sen viimeiseksi ja pohdin mikä se voisi olla.
Lopulta tulin tulokseen, että voin jättää sen toki lautaselle hämmentyneenä siitä etten ymmärrä mitä se on, ja kotona selvittää sen luonnon sekä pettyä kuullessani sen olevan jotain übermahtavaagourmetherkkua, jonka jätin syömättä.
Joten. Söin sen.
Ja se oli übermahtavaagourmetherkkua. Ainakin melkein.
Kotona sitten selvitin sen olleen jäniksen munuainen. Jännittävä elämä.

Huomenna mennään Nantesiin! Otetaan Catherinen kanssa Eppu mukaan lerciltä puolenpäivän aikaan, kun hän pääsee töistä, ja koukataan Boufferen kautta hakemaan Petra messiin.

 Voih, ei voi muuta sanoa, kuin että minulla on kyllä aivan ihanat hostperheet ollut täällä. <3

 Ylihuomenna sitten sinne koululle vierailulle...
 
 P.S.
Tämä rakennus on Dos Santosin keskustan kaupan kupeella. Kysyin mikä se on. Se on koti.
Olisikohan siellä se lattialämmitys.

Kyllä kelpaisi.

Leipomon puoli ja tehdaskäynti

Hyvää iltapäivää, arvon lukijat.

Olen päätynyt siihen tulokseen, että ranskalaiset talot kaipaavat kolme asiaa: lattialämmityksen, tuplaikkunat ja saunan. Tunnetusti kun olen sokerista valmistettu kylmäkissa, niin sateiset ja kylmät päivät tekevät vähintäänkin melankolisen tunnetilan.
Tällä työviikolla on ollut kaksi päivää, jolloin sadetta on tullut koko päivän. Toisin sanoen töihin mennessä olen ollut läpimärkä ja sieltä lähtiessäkään eivät vaatteet, saati kengät, ole vielä edes kuivuneet, joten olen saapunut kotiin kuin sateeseen hylätty kissanpentu. Näillä hetkillä olen miettinyt, että ehkä olisi pitänyt ostaa se kolmenkympin sateenvarjo sittenkin.

No mutta työasiaa.

Lauantaina pääsin loppupäivästä seuraamaan viimein briochen ja pain au vinin taikinanvalmistusta.
(Tony oli leipomossa häärääjänä, ja Jerome valmisti briochea.) Se oli kieltämättä ihan mielenkiintoinen prosessi sinänsä!

Taikina oli siis jo pyörimässä kun kirmasin alakertaan, en ole siis aivan varma kuinka kauan sitä pöyriteltiin. Mutta ensin hitaalla, sitten automaattisesti nopeammalle muutamaksi minuutiksi. Se mikä minusta taas oli jännää oli se, että taikinalepo ennen palojen punnausta oli hyvin pitkä. Siinä välissä ehti siis tekemään vaikka mitä. Taikinassa näkyi suuria ilmakuplia ja sen venyvyys oli ihan tajutonta! Brioche-taikinaan sormien tunkaiseminen onkin mitä suurinta taikinaterapiaa mielestäni. Vai olisiko se nyt verrattavissa siihen vanhan piian vatsaan..?

Siinä se loikosi.

Ja venyi...

Ja se venyi.

Hämmennyin reseptistä!
Se oli kyllä melko lähellä ainesosiltaan meidän pullaa, Toni kysyikin mikä brioche on suomeksi ja alkoi sitten kustumaan sitä pullana, mutta nesteenä oli rommi. Ihan oikeasti hei, mikä obsessio näillä on rommiin!
En tiedä onko rommibrioch La Pétrien oma juttu, vai ei, joten tutkin äsken kodin tehdasvalmisteista briochia ja sain selville, että senkin aineksissa on eau de vie! Elämän vesi siis. Eli suomalaisittain viina.
Ilmankos aina ihmettelin, että jännä maku siinä on kyllä... Ei taidakaan olla pelkästä kardemumman puutteesta johtuvaa se.
Tarpeeksi kun oli taikina lepäillyt siinä ja kuplinut, niin se paloiteltiin muovilaatikoihin ja pistettiin viileään odottamaan ylöslyöntiä, jonka tekisi iltaleipuri. Se uusin siis. Jonka nimen kirjoitusasua en tiedä. Ehkä Bryce. Ääntävät sen yleensä Briss'nä.
Se herra on muuten alkanut katsomaan minua silmiin ja jopa hymyilemään töihin tullessaan. Ohhoh.

Taikinan lämpötilaa mitattiin ihan mainiolla vehkeellä. Se oli hieman samanlainen kuin viivakoodinlukija, mutta teki yhden laserpisteen jota osoitettiin haluttuun kohteeseen ja.. voilà.

Mutta niin, en siis päässyt letittämään briocheja.

Seuraavana päivänä näin paiston, ne olivat muistaakseni noin 40 minuuttia arinauunissa.
Briochet siis laitetaan valkoiseen paperivuokaan ja vielä toiseen vuokaan paiston ajaksi.

Pain au vin oli sitten paljon pienempi taikinaltaan. Nesteenä käytettiin merlot-punaviiniä, lihana lihaisaa makkaraa ja pähkinänä kuorittuja hasselpähkinöitä. Katselin Tonyn selän takaa taikinaa ja kyselin kysymyksiä sen verta mitä osasin. Hän kertoi aina ohella patonkien valmistusvaiheista lyhyesti.
Ilmeisesti tuossa viinileivässä ensin sekoiteltiin pelkkä viini, suola ja jauhot. Sopivan näppituntuman saatua heitettiin sekaan loput ainekset. Ei siis kauhean vaikean näköinen prosessi.
Pitää katsoa jos saisin vedettyä reseptejä välistä...

Sitten sain kuulla, että seuraavan päivän viettäisin suurimmilta osin alakerrassa Tonyn seurassa! Jeeee.
Joten seuraavana päivänä pääsin kiinni patonkiin. Työtehtäviäni oli taikinan as-if-riivauslaitteeseen heittely ja viiltely.

Tällä hetkellä tiedän siis patongin valmistusprosessin etenevän näin:

Iltaleipuri tekee taikinan, paloittelee sen muovilaatikoihin ja pistää jääkaappiin muiden seuraavaa päivää varten tehtyjen taikinoiden ohelle.
Aamulla leipuri ottaa taikinalaatikot viileästä ja aloittaa paloittelulla: taikina kipataan laatikosta koneeseen, joka iskee sen oikean kokoisiksi neliöiksi. Nuo neliöt heitetään sen riivauskoneen alapuolella olevalle lepuutushihnastolle, jossa on neljäkymmentä riviä. Aina yhden rivin täytyttyä, nappia painamalla rivit liikkuvat ja saadaan uusi esille. Tämä on siis taikinalepo, jonka pituus oli muistaakseni noin kaksikymmentä minuuttia. Toisin sanoen, tuon ajan jälkeen käydään tekemään seuraavaa osaa, oli kaikki palat jo koneessa tai ei. Loput sitten laitetaan vain viileään. Jos muistan oikein niin taikinan palakoko oli lähellä kolmea puoltasataa. Lopputuloksenahan on tarkoitus tulla kolmensadan gramman patonki, joka taas tarkoittaisi viidenkymmenen gramman paistohävikkiä...

No, kun taikina on leppuutellut tarpeeksi koneen uumenissa, aloitetaan se ranskalainen riivaus. Eli heitän palasen koneeseen ja kone pyöräyttää ulos pötkylän, joka venytetään kankaan päälle. Yhden kankaan sisälle, eli yhdelle ritilälle, mahtuu (muistaakseni) lähemmäs parikymmentä patonkia. Kun kaikki käsillä olevat kankaat ovat täytetty, työnnetään pinna vaihtolämpökaappiin, yhteentoista celsiusasteeseen. Siellä patonkeja voidaan sitten pitää niin kauan kuin tarve on, eli paisto voidaan tehdä joko heti, tai sitten kun uuni on vapaa.

Paisto suoritetaan arinauunissa korkeissa luvuissa. 260 taisi olla sellainen yleislämpö mitä asteita vilkuilin, ja ajaksi Tony ilmoitti sellaisen vartin.

Viiltely onkin sitten paljon hauskempaa hommaa täällä. Siis, patonkien viiltely. ...
Ensinnäkin ne hieman tylsät pikku vihannesveitset saa heittää hevon kuuseen. Tosimiehet käyttää vanhaa kunnon partaterää. Ja Ranskassa leipurit ovat sellaisia.

Ja siis ihan oikeasti se partaterä on paljon parempi. Terävä oikeasti ja tekee ihan kivan jäljen. No riippuen patongista oli tietenkin erilaisia viiltoja. Yleensä vain viiltojen määrä vaihtui kolmesta viiteen tuon iltapäivän aikana, mutta yhdessä patongissa, Petrisanessa, viiltoja sai olla määrittelemätön määrä. Olin huvittunut siitä.. Tony sanoi, että "Tässä patongissa ei ole väliä millaiset viillot ovat" joten kokeilin hieman erilailla ja sivusilmällä vilkuillen miten hän ne teki,  oliko siinä kuitenkin jokin kaava... Hetken siinä tehtyäni hän katsoi viimeisintä patonkia ja sanoi "Niin no, ei tuolla tavalla." Ei väliä, mutta ei noin. Okei.
Se siis johtui siitä, että näytti liian samalta erään toisen mallin kanssa.
Viiltojen suuntakin on tosiaan erilainen kuin Suomessa olen nähnyt. Ne ovat melkeinpä pystysuoria, kuin koulussa tehtiin sellaisessa... no 45:n asteen kulmassa?

Leipiä. Ei patonkeja.

Arinauuniin laittaminen ja ulos ottaminenkin oli suhteellisen hauskaa. Patongit siis siirrettiin sieltä yhdentoista asteen kylmäkaapista uunin vierelle ja aseteltiin hihnalle sopiva määrä (5x3). Tämän jälkeen suoritettiin viiltely, ja hihna tönäistiin uuniin ja takaisin jättäen patongit siististi arinalle. Génial !

Samaan aikaan Jerome hääräsi ruisleivän parissa, tällä kertaa vain täysin ruisjauhoisen taikinan kanssa. Yhäkin minun makuun hieman vaaleaa, khöhhöh, mutta varsin hyvä kokeilu. Jerome epäili, että me laitetaan varmasti enemmän mallasta mukaan. Tuli puheeksi myös Pain Viking, joka ilmeisesti on näiden versio pohjoismaisesta runsaskuituisesta ruisleivästä? Jerome taisi sanoa että voisi ehkä tehdä minulle kokeiltavaksi joku päivä sellaisen..

No mutta sehän on ruisleipä.

No, tänään on vapaapäivä ja huomenna töitä, tehden torstaista taas vapaan, sillä huomenna on hirmuisen iso minieclair-petit fours tilaus. Yli kolmesataa kappaletta. Joten mikäpä siinä.

Eilen Sebastien kertoi joskus aamupäivästä, että näen Epun iltapäivällä. Ymmärsin ensin, että Eppu ja hänen pomo tulevat tutustumaan meidän paikkaan... Sitten että menemmekin Sebastienin kanssa sinne. No, kello yhdeltä vaihdoin vaatteet ja menin alas odottamaan jotakuta hakemaan, sillä tiedot olivat taas muuttuneet. Minua tultaisiin hakemaan jollakin, jonkun toimesta ja menisin jonnekin. Mutta ei mitään tietoa kuka, mistä, millä ja minne.

Lopulta minut haettiin Epun pomon, työkavereiden ja hänen itsensä toimesta tutustumaan leipomotehtaaseen, joks sijaitsi... jossain. Parin kylän halki me taidettiin ajaa. 
Leipomon nimi oli kuitenkin Pasquier.

Tutustuimme omenapiiraan valmistukseen vaihe vaiheelta, näimme teollisen lehtitaikinan valmistusta, joka muuten oli oikeasti tosi mielenkiintoista, munkkien paistoa, suklaamousse-hasselpähkinä-kakkua ja niitä torttuja, mitä syödään tammikuussa, joissa on piiloitettu yksi figuriini sisälle.. Oliko tämä nyt se piiras minkä lelun löytäjästä tulee kuningas päiväksi?
Silloin sen nimi olisi kaiketi se Tarte des Rois aux Pommes. Kuninkaan omenapiiras. Ehkä.
Minustahän tämä oli jännää, koska omaan vertailupohjaa hieman tuon Fazerin jäljeltä teolliseen leipomotyöhön.
Siis, tuli todella asiantunteva olo kun pohdin leipomojen eroja toteutuksessa. Esimerkiksi Fazerin Oululaisella taikina valmistetaan korkeammalla kuin itse linja on, jolloin taikina on helppo kipata tuuttiin. Pasquierilla massiivinen taikinapata laitettiin nosturiin, joka sitten vei sen ylös kipattavaksi.

Sekin oli mielenkiintoinen fakta, että tuota moussekakkua valmistettiin kerrallaan yksi ison pellin kokoinen lauta, joka koristelun jälkeen leikattiin neljään osaan vedellä. Ilmeisesti vedenpainetta hyväksi käyttäen?
Tai onhan se mahdollista myös, että kun se kakku oli pikajäädytetty juuri ennen viimeistelyjä luultavasti hiilihappojäällä, niin kuuma vesi voisi tuon paineen kanssa tehdä työn helposti. Ihan siisti jälki siitä kyllä tuli.
Ei saatu maistiaisia eikä lahjakasseja (voi harmi), mutta jännää se silti oli.

Omasta elämästä sen verran, että lauantai-iltana käytiin katsomassa jalkapalloa. Perheeni hyvinä yrittäjinä oli järjestämässä muiden kanssa peli-illan ruoka- ja juomamyyntiä, joten seurasimme peliä tiskin takaa. Autoin täyttämään myyntiartikkeleiden astioita (khm) ja hymyilin ihmisille. Oli minusta ehkä ihan vähän hyötyä.
Pelin jälkeen taloudessamme oli kellarissa nuorten jatkot.
Itseasiassa enne peliä olin vailla sen suurempaa tekemistä seuraamassa perheen nuorimman pojan ja hänen kavereidensa Lol-laneja kellarissa. Nehän oli varsin hauskoja tyyppejä. Seuraavana päivänä töiden jälkeen pelasin itekin Davidin kanssa yhden pelin, vaikka tiesin ettei siitä mitään tule kuitenkaan.
Niille mitä tämä ehkä mitään sanoo niin.. Ensinnäkin minulla oli Davidin lainaläppis, pieni ja vanha. Ping pyöri 700:ssa. Läppärissä ei ollut qwerty:a, vaan joku ihan sekava mikälie, ja koko Lolin systeemi oli ranskaksi, enkä käyttänyt omaa accountiani, joten en tuntenut/muistanut entuudestaan käyttämääni champia ja sen taitoja... Joten hienosti meni. Arvatenkin. Mutta positiivista oli, että ensimmäisen kerran puoleen vuoteen olin mukana pelissä, jossa yksikään pelaaja ei omistanut päätä, jossa olisi liikaa nestettä. Ymmärtänette.

Sain myös tietooni, että menemme mahdollisesti ensi viikon keskiviikkona käymään koululla. Ehkä.

Rennot vapaat

Tykkään kyllä oikeasti siitä kun ei ole mitään suunnitelmia ja päivän saa vaikka lahnata yhdellä neliömetrillä jos niin haluaa.

Ekalla vapaalla en sitten paljon mitään tehnytkään. Nukuin pitkään. Olin. Kävin kaupungilla. Olin. Tosi jees.
Tutkimukset jatkuivat ja kahvi Les Arcadesin terassilta tilattuna kaikilla kohteliaisuuksilla 1,10€.
Olikohan se oikeasti joku turisti/töykeyslisä se ensimmäinen 1,30€... Voi voi.

Pitkästä aikaa sain lomapäivälleni suomalaista juttuseuraa sitten keskiviikoksi. Sovittiin että tavataan Epun kanssa vähän ennen puolta päivää, hänen porukat toisivat hänet La Place des Droits De L'hommelle. Eli minun työpaikan vierelle.
Eppu on siis toinen luokkalainen, joka on tällä hetkellä myös Les Herbiersissä, E.Leclercin leipomo-osastolla. Leclerc on hieman sivummassa keskustasta, joten sovittiin näin.
Ensin siis käveltiin tämä pieni keskusta läpi ja vaihdettiin kuulumisia. Päädyimme parin puodin läpi Les Arcadesille. (Saakohan sinne kantiskortteja?)

Tajusin vasta edeltävällä kerralla, että Arcadesista saa café gourmandeja. Joten oletettavastikin nyt ilmoitin haluavani testata tämän paikan tarjonnan. Sanoinkin, että talon café gourmand määrittelee mielestäni koko paikan: haluanko sen setin uudestaan, haluanko edes sinne uudestaan...
Kyseessä on siis pieni lautanen tai jokin muu vastaava, jolta löytyy perinteisesti espresso ja kolme talon minijälkiruokaa.
Anteeksi, olen ehkä kaikille mainostanut jo tämän ja sanon silti uudelleen. Väitän saaneeni parhaan gourmandin Pariisissa eräässä sveitsiläisravintolassa. Siinä oli ihan täydellinen suklaamousse, pannacotta ja sitruksinen créme brûlee, jonka kuori on niin rapsakka että oksat pois. Ikävöin sitä aina.

Silloin Angersissa ollessamme, sain café gourmandin eräältä macaron-puodilta. En ole varma mitä sen hintana oli... Alle 5€ kuitenkin. Setissä oli espresso, kaksi melko peruskeksiä jonkinlaisella marsipaani (manteli) täytteellä ja yksi macaron. Ei se liiemmin sykäyttänyt.
Takaisin kuitenkin Les Arcadesiin. Talon hintana oli 4,50€. Tilasin itselleni gourmandin, ja eppu peesasi itselleen saman, pyytäen lisäksi vettä. Vesi saatiin ilmaisena. Ehkä se oli hanavettä, mutta pullovesi ei täällä ole mikään elinehto, vaan lähinnä mukava turhake. Se mikä tässä on sen suhteen oleellista, on se, että esimerkiksi Eviania tai Vitteliä tilatessa hinta nousee taas nopeasti aiotusta ylöspäin. Ja kokemuksellani... jos ei ilmoita haluavansa hanavettä, niin kaipa se baarimikko antaa sen itselleen parhaimman vaihtoehdon. Mutta niin, jaarittelen nyt.
Les Arcadesin café gourmand oli myös silmänruoka! Koko setti kasattu kivialustalle, ja se sisälsi espresson sekä neljä herkkua. Ja kermaa.  Ja kaikki olivat vielä miellyttäviä syödä.

Nutellaminicrepsi, jugurttia, chouquette, créme brûlée..

 Eli tykkäsin. Jee, hyvä Les Arcades !

Epun hostperheen naiset tuli terassille samalla kun oltiin lopettamassa napostelujamme, oletettavasti sattumalta. Pyydettiin siis seuraan, pelattiin biljardia ja juteltiin jotain pientä. Erittäin mukavan oloisia olivat.

Miulla oli selvästi nälkä tai jotain. Kahvittelun jälkeen lähdettiin nimittäin kävelemään La Pétrielle päin ja tuli puheeksi, että voitaisiin mennä picnicille kaupunginTALON (ei siis hotellin) puistoon, joka sijaitsee tämän minun hostini vieressä. Ja sehän oli hirmu messevä idea.

Samalla hinnalla saa muuten Pariisin lentokentältä yhden kinkkupatongin.

Otettiin puokkiin siis lohi-katkarapusalaatti ja millefeuille valkoisella vadelmalla. Ne on ihan kivoja, valkovatut.

Puistosyöminkien jälkeen aloin pohtimaan, olisikohan jo aika päiväkahveille. ....
Mentiin siis meille. ;)

Ennen poislähtöä pyörähdettiin vielä keskustalla katsastamassa pari puotia ja tehtiin ikkunaostoksia.
Mutta oli ihana nähdä tuttuja, jotka ymmärtää sitä kieltä millä... No, karjuu, kun jalka osuu pöydänkulmaan. 

 

Eilinen meni tartalettien pohjien väsäämiseen. Trop pate. Liikaa taikinaa. Siitä on tullut minun sanoma.
Toinen asia, mikä on nyt liitetty minuun selvästi, on joku laulu jota kaikki yhtäkkiä kävivät hoilaamaan.
"Katri, C'est fini..."
Lucehan lauleli tuota viimeisenä iltanani, mutta sen jälkeen kaikki muutkin ilman yhteyttä alkoivat sitä lauleskelemaan. Ihan hauskaa, silleen.

Tänään oli muitakin tehtäviä, niitä normaaleja aika lailla, mutta pääsin seuraamaan tartelettipohjien taikinanvalmistusta, kun leipuri oli eilen unohtanut tehdä sen valmiiksi. Lisäksi isojen mansikka-vattu-torttujen ohella tein itselleni yhden tarteletin. Esitän teille siis Tartelette de Katri:n. Vai Tartelette de Ka3. Toisaalta Tartelette D'Ayadel kuulostaa hienommalta. Siihen hei saisi yläpilkun. Joo.

Melkein hankala syödä tuo pienokainen.

 Siihen meni kyllä enemmän aikaa kuin olisi työssä sallittua. Mutta toisaalta huomioidaan se, että suunnittelin sen samalla ja asettelin ja vaihtelin ja tutkin mitä aineksia on... Ja viimein kun luulin sen olevan valmis, muistin että sitruuna unohtui aiotuista osista. Jolloin viimeistään sitruunan kuorta ohentaessani ja yrittäessäni kihartaa sitä, aloin miettimään että meneekö vähän pitkälle.
 Toisaalta. Vakava asia. On se!
Aioin dipata mansikan kylläkin valkosuklaa-mantelikrokanttiin ensin... Sebbe ja Jerome hohottelivat, että teepä huomenna tuhat kopiota.  MMm.


Postin lähettäminen on kinkkisempää kuin luulisi. Vaikkei lopulta sitten taas yhtään hankalaa.
Ei voinut mennä toimistoon kortin kanssa. Piti mennä kaupungille ostamaan merkkejä ja selvittämään paljonko sellaisia tarvitsi. Euroopalle on siis yksi yhteinen 0,80€ merkki. Sitten vaan laatikkoon. Tässä lähellä on tosi kävetä drive-in-postilaatikko..!

Jos on vaikka tosi kiire.

 Ja Minetten kuva!
 Kännykässä on kyllä parempikin, mutten jaksa nyt säätää.

tuituitui <3

 Enkä olisi odottanut saavani näiden leipomosta ruisleipää. Tässä Davidin versio ruisleivästä: 50-50 ruis ja vehnä. Sebastien sanoi, että pitäisi olla pelkkää ruista, ja olin hämmentynyt mutta samaa mieltä. Erittäin asiantuntijamaisesti totesin suomalaisen ruisleivän olevan kyllä parempaa, mutta ihan hyvää tuokin oli.. (!) Sain sen kotiini sieniterriinin kera. ;)

Kissoja. Uusi perhe. Kissoja.

Työn saralla ei nyt voi oikein sanoa mitään uutta.
Paris brestejä, quicheja, muita normaaleja.
Lisäksi pain au chocolatin kaulailua melko itsenäisesti ja aiempaa nopeammin. Tuli kuulemma nättejä suklaaleipäisiä.

Minulla on kerroksia.

Jeee.

Kirjoitan nyt vain lyhyesti näiden neljän päivän osalta juuri sen takia, että olen väsynyt ja töitten osalta ei paljonkaan sanottavaa.

En olisi odottanut, että heti viinileivästä mainittuani sitä olisi tarjolla töissä seuraavana päivänä.
David oli tehnyt niitä edellisenä päivänä kylmään, joten aamulla sain lämmintä leipää kokeiluun.
Ja se oli hyvää. Ohuen minipatongin näköinen, rusehtava väriltään.
Kun leivän leikkasi ja haisteli, tuntui selvä punaviinin aromi. Maistaessa mukaan tuli se salamimakkara ja pähkinät. Nuo leivät oli ylinostatettuja, joten sain kokonaisen patongin mussuteltavaksi... Se oli ihanaa.

Oooo.... Ruokaa.

Haluan tehdä tuota. Oikeasti.

Perjantai oli tosi pitkä päivä. Oli tilattu yli sata minieclairia/tuulihattua, joten niitä väännettiin urakalla valmiiksi seuraavaa päivää varten, jolloin Jeromekaan ei ollut paikalla, eli kiirettä piisaisi silloinkin.

Minituulihattujen vaniljan ulkonäkö. Olin ensin sitä mieltä, että ällöttävän romanttisen söpöpinkki pomada... mutta pähkinä tasapainottaa hyvin.

 En ole varma monelta pääsin kotiin, mutta heti käytiin valmistelemaan syötäviä ym, koska oli viimeinen ilta Gomezien perheessä. Tiesin, että vaihto tulisi lauantaina, mutten kai ollut tajunnut että päivä oli jo perjantai.. Joten se oli hieman surullista. Vaikka mielenkiinnolla vaihdoin perhettäkin.
Sain Lucelta lahjaksi yhden ruusun puutarhasta. Niitä joista aiemmin mainitsin... Nyt se on maljakossa sänkyni vierellä.

Tämä oli kuulemma nimetty jonkun näyttelijän mukaan! Näkyy paljon pihoilla kavamassa!

Kävimme siis hakemassa minun eclairejani jäkiruoaksi: pääruoalla saimme etanoita, sinisimpukoita, riisiä kantonilaiseen tapaan ja jotain kevätkääryleen tapaisia. (haha)
Kaikki oli erittäin hyviä. Etanatkin. Saatan rakastaa sitä valkosipulista alkupalaleipää.

Sain lähtiäislahjaksi kirjoja! Ooo! Torttukirjan, nutellakirjan ja Vendeestä kertovan pikkukirjasen. Nähtävyyksistä yms siis. En odottanut tuota elettä, joten olin ihan hämmästynyt tietenkin.. Mutta ihanaa! Nyt torttua vääntämään kun kotia palaan!


Lauantai minulle luvattiin lyhyemmäksi päiväksi yli venähtäneen perjantain takia. Pääsin siis sen kahdeksan tunnin jälkeen. (Anteeksi, mutta lol. Lyhyt päivä? Sanoin Sebastienille ohimennen, että periaatteessa minun kuuluisi tehdä seitsemän tunnin päiviä, että olen aika paljon oikeasti enemmän töissä kuin pitäisi. Sinänsä. Toisaalta hän sanoi, että jos en olisi siellä, niin hänellä joka päivä venyisi siihen kuuteen. Joka tapauksessa. Eli ehkä tunnen itseni vähän hyödyllisemmäksi näin....)

Olisin kai päässyt aiemminkin, mutta sain mahdollisuuden tehdä passionata-pohjan valmiiksi pakkaseen, joten tottakai jäin sitä vääntämään. Nomnom!

Passionatassa on yllättäen passionia, aprikoosia, mangoa...

Kotona, vanhassa kodissa siis, join kahvit, hoidin pari asiaa, söin... ja pakkasin. Luce vei minut uuteen kotiini viiden jälkeen, jossa minut otettiin iloisesti vastaan.
Perheen äiti, Catherine, esitteli talouden kolkat, astioiden säilytyspaikat, uunien toimintavat ja kaiken mahdollisen kerralla. Sain huoneen yläkerrasta tosiaankin omalla kylpyhuoneella. Siivooja kuulemma käy kahdesti viikossa, mutta ei tiistaina minun huoneessani, koska olen vapaalla ja ehkä nukkumassa. Mitää...

Myöhemmin saapui Herra Vincendeau. Dominique nimeltään. Dominique, niinkuin Catharinekin, vaikuttaa hirmuisen mukavalta ihmiseltä. Hänkin kävi heti läpi keittiön motoriikkaa. Niin, motoriikkaa. Jääkaapin jäääpalakoneet, keraamiset liedet, mikro, kaksi miniuunia.... Molemmat sanoivat kuitenkin samaa, mitä jo Lucekin oli aina sanonut. Ole täällä kuin kotonasi.
Pariskunnalla on siis kolme lasta. Kaksi poikaa ja tytär. En tiedä missä tytär menee, mutta vanhin poika asuu naapurissa raskaana olevan naisensa kanssa (sitä seuraavassa talossa asuu Dominiquen äiti. Koko suku korttelissa!), ja nuorin poika on opiskelemassa tarjoilijaksi yhteistyökoulussamme. Pojat osaavat hieman englantia, mutta vanhemmat eivät juurikaan. Joitain sanoja, tarpeeksi niin että ymmärrämme toisiamme, jollen ymmärrä tai osaa ranskaksi toimia.

Ja perheellä tosiaan on kissa. Valkoinen yhdeksäntoistavuotias melkein kuuro tyttö. Minette taisi olla nimi? Se on tosi herttainen, mutta kävely näyttää välillä vähän vaivalloiselta... Ja karvaa lähtee kuin Esterin perseestä. Saako tätä ilmaisua käyttää tähän? Vaatteet ihan valkoisia.

Ja Dominiquella on moottoripyörä. Sain kyytiä Les Herbiersin alueella sillä ja voi että oli ihanaa. Käytiin katsomassa myös perheen... ajoneuvojen maalaus -yrityksen tilat ulkoa.

Illalla saapui ystäväpariskunta, joiden kanssa lähdimme syömään pitsaa läheiseen ravintolaan.
Hekin erittäin miellyttäviä osittaisella englannintaidolla!
Mutta niin, hulluja nämä ranskalaiset! Fou! Laittavat pitsaan maan omenaa, pomme de terre'a! Eli perunaa!
Mitääää. Yllättävän hyvä se silti oli. Kokeilin Vendéenne nimistä pitsaa, jossa oli tosiaan tuota perunaa, juustoa, jotain... ja kinkkua. Mutta se kinkku kulkee nimellä jambon de pays. Muistelisin eräästä ruokakirjastani, että "de pays" ilmaisee ainesosan olevan paikallista. Saa korjata. Se myös näyttää meidän kaupassa myytävältä serranon kinkulta. Eli pitsa, joka on kuorrutettu noilla kinkkusiivuilla, sekä ripoiteltu maustetuilla perunan palasilla. Oi että..
Meni hieman myöhään ravintolassa, joten unet jäivät vähiin, mutta hyvästä syystä.. :)


No, eilen... Tein jotain. En muista. Ei varmaan mitään erityistä aiemmasta poikkeavaa siis.

Päivän lopussa Sebastienin avopuoliso tuli paikalle ystävänsä kanssa, joka etsii kotia pienelle kahden kuukauden ikäiselle kissanpennulle. Kissakin oli mukana. Saatoin ehkä hieman rakastua siihen.
Ystävä, Thomas, puhui hieman englantia, joten sitäkin pitkästä aikaa kuulin. Seuraavaksi alkoi kaupankäynti kissasta. Yritin sanoa, että ottaisin jos voisin, mutta kun en voi. Mutta ottaisin.

Huvitti, kun huomasin hostien hyllyssä VHS-kasetin:

Kultainen pelaaja (?) -97: vuoden parhaat pelit. Voi Tekken.

Illalla menimme naapurissa asuvan pojan luokse aperitiiveille ja iltaa pitämään... Heillä on hyvin kaunis koti.
Olikohan sen nimi Oliver... Koska kuulin ensin että aperitiiveina on oliiveja ja hämmennyin sitten kun mentiin ulos... (Voi ei oikeesti! Haha!) No pitää tarkistaa tämä.
"Oliver" oli kuitenkin tehnyt itse dajm-rommia, jonka salat paljasti ja avasi sen meille itsekin tuloksesta jännittyneenä. Totesin, että pitää kai itsekin tehdä. ;) Ja sen verran vielä juomapuolesta, että kun aiemmin puhuttiin kommenteissa Madiranista, niin nyt sain toisenlaista Madirania kokeiltavaksi ja se oli vielä parempaa. Että veikkaan suomalaisten arvostelijoiden ongelman olevan vain sen, että meillä ei ole hyviä Madiraneja. Ei siinä muuta. ;)
Dominique kävi hakemassa nuorimman pojan yöksi kotiin Nantesista, joten hänkin (David) oli seurassamme.
Opin sen faktan, että pojat pelaavat LoLia. Lupasin lisätä kavereiksi, vaikka harvoin minua siellä enää näkee sen pelaajakunnan tietynlaisen... no.. nestepäisyyden takia.


Tänä aamuna töihin mennessäni  Thomas oli paikalla. Hän, entisenä pitsaleipurina, oli tutustumassa konditoriaan ja tehtailemassa apunamme quicheja pakkaseen noin pinnan verran. Minä tein eclaireja ja paris brestejä ja pääsin kerrankin yhdeltä kotiin. Oli hyvä fiilis, kun sain ohjeeksi "tee paris brestit pate à chouxilla" ja se siinä. Minähän tein. Totesin, että olisi pitänyt pursottaa hieman väljemmin, sillä paistoaika oli hämmentävän pitkä tiheyden takia. Muuten kaikki ok. Minua hämmensi Thomasin tarkkailu, sillä tunsin aina tekeväni jotain väärin, vaikka kyseessä oli pelkkä mielenkiinto. Kerroin jossain vaiheessa olevani koko päivän yksin kotona, sillä Catherine oli ilmeisesti töiden takia koko päivän Pariisissa ja Dominique taas työskentelisi.. Lopulta Sebastien ja hänen avopuolisonsa siis kutsuivat minut syömään päivällistä ja katsomaan kissoja. Thomas oli siellä myös, luultavasti majoittumassa, mitä nyt ymmärsin. Tosi jees!

Hassua muuten tuollainen, että voi sanoa "Menenpä huomenna käymään Pariisissa". Jos olisi ollut nyt huomisesta kyse niin olisin saattanut udella pääsenkö kyytiin. Vapaapäivä. ;)

Sebastien teki sellaista... punaviinirisottoa. Thomas höpisi jotain jäniksen lihasta, joten en nyt tiedä oliko siinä sitä jänistä vai miten se meni. Mutta hyvää. Loppupäivän heidän osoitteessa pelasimme miesten kesken (HEHHEH) Last of usia ja Thomasin kaksikuinen kissanpentu, joka sulatti muuten sen ah-niin-kivikovan sydämeni, nukkui sylissäni, välillä myös paitani sisällä.
Jos eläimen kuljettaminen Ranskasta Suomeen ei olisi niin työlästä kuin se tietääkseni on, ja voisin olla varma, että pystyn elättämään pienen kissanpoikasen, ilmoittaisin täten olevani kissan omistaja. Rakastan sitä.
En kestä edes. Ihana. ;_____;

Sebastienilla oli siis myös oma kissa, musta ja pieni tyttö, ihan Ellan näköinen. ;)
Nyt näitä kissoja tulvii joka ikkunasta! Huuui.
Sanoin aiemmin et en sentään postaa hauskoja kissakuvia.
Korjaan. Hauskoja kissakuvia motivoivilla teksteillä.
Mutta, ne kissakuvat saatte sitten myöhemmin. :3

Hinnanvaihteluja

Ja ei mitään superjännää tänään työsaralla. Quichepohjia. Ihan perkeleesti. Suokaa sanani anteeksi.

Vapaa-ajalla sen sijaan pohdin erinäisiä seikkoja.


Töiden jälkeen minulla oli kolmisen tuntia tyhjää aikaa palata kotiin ja oleskella, ennen kuin muita astuisi portin sisäpuolelle. Lähdin siis keskustaan.
Viime yö ja tämä päivä ovat olleet melko kuumia ja nytkin oli paahteisen kaunis päivä. Käväisin Jeux videossa kysymässä hintatasoa Heavy rainille ja Catherinelle (PS3), mutta myyjä joutui harmikseen kertomaan ettei kumpaakaan ole hyllyssä. Tästä surustumatta jatkoin matkaani Les Arcades -baari-brasserielle, sillä kahvihammastani kolotti.

Edellisellä kerralla Les Arcadesissa olin kaikeasta hämmentyneenä tilannut kahvin (eli espresson) suoraan tiskiltä ja siihen jääden, sillä en ole ihan varma mikä käytäntö täällä nyt on: saako tiskiltä tilatun kahvin kanssa itse etsiä mukavan sopen johon istahtaa, vai kuuluuko tuote nauttia siellä missä sen on tilannut. En myöskään osannut mennä istumaan ulos tuoliin odottamaan tarjoilijaa, sillä ajatus on yhä hieman vieras, ja tarjoilijat olivat juuri silloin avaamassa baaria siestan jäljiltä. 
No.. En uskaltanut tänäänkään mennä ulos istumaan. Mutta kiersin sisustan läpi ja totesin pitäväni paikasta hyvin paljon. Kävelin tiskille ja päätin suorittaa empiristisen kokeen.
Edelliskerralla taisin muistaakseni yhä kaikesta hämmentyneenä tilata kahvin suunnilleen näin: "Ummmh.. Un café? Merci?" Hinta kupposelle sokereineen ja kekseineen oli 1,30€. Maksoin heti. Tarjoilijanani oli nainen.

Muistin puheet hintojen eroavuuksista niin paikan (tiski-ulkoilma) kuin kohteliaisuudenkin mukaan. Tiedä sitten pitääkö paikkansa vai onko nykypäivänä enää ns. legendaa. Näin ollen tällä kertaa saavuin tiskille ensinnäkin tietäen mitä haluan. Tilaukseni meni jotkakuin näin:
Miesbarista: "Bonjour."
Minä laajasti hymyillen: "Bonjour! Je voudrais un cafe, s'il vous plait!" (aka. Päivää! Minä haluaisin kahvin, olkaa niin hyvä!) (OLISIN tietenkin voinut heittää väliin monsieur'ta, kun jälkikäteen ajattelin, mutta jos ensi kerralla.)
Mies ei jäänyt vaatimaan maksuja vaan jatkoi tiskin putsailuja, joten jäin nauttimaan kahvistani ja yritin näyttää siltä kuin en olisikaan. Luin siis hyvin hitaasti päivän sään ja horoskooppini tiskillä olleesta lehdestä.
Lopulta viittoilin hymyillen, että haluaisin maksaa. Kysyin, että oliko se nyt euron ja.. mitä?
Lopputulos kahville, sokerille ja keksille oli euro ja kymmenen senttiä.

Jäin pohtimaan, oliko tämä huikea kahdenkymmenen sentin ero kohteliaisuus-, naamakerroin-, vai tarjoilijakohtainen hinta. Jatkan empirististä koettani joskus toiste. Sitten kokeilen uskaltautua istua suoraan ulos. O-ou...

Sekin on muuten aivan ihanaa, että kahvin kanssa tulee melkeinpä aina oletuksena jokin pieni makea. Oli se sitten keksi tai suklaanpalanen, se saa aina iloisemmalle tuulelle.

Päivällä laitoin Facebookiin päivityksen eilisen Choletin matkan huomiostani.
Istuin autossa ja näin tienviitan, jossa luki "Hôtel de Police". Naurahdin Lucelle, että mikä ihme tuo on? Poliisin hotelli? Luce selitti sen olevan hieman hankala asia, vanhanaikainen nimeämistapa, mutta tarkoittavan poliisilaitosta yhtälailla kuin monet muut virastot ja viralliset rakennukset omaavat tuon "hotelli"-liitteen.
Maailmankuvani romahti, kun tajusin ettei Hôtel de Ville tarkoitakaan kaupungin hotellia, vaan kaupungintaloa. What is this, I don't even..!?
No, hôtel de Police olisi ihan järkevä esimerkiksi vankilana. Poliisin valvoma hotelli. Ainakin niin Suomessa tuntuu välillä olevan.
Tämä on sitten taas niitä kulttuurieroja, joita on vähän hankala mielestäni muuten selittää, kun että niin se täällä on.

Kolmantena seikkana vielä tämä. Katsoimme Lucen kanssa ohjelmaa, jossa etsitään Ranskan parasta leipomoa (käsittääkseni) ja siellä ohitettiin yksi tuote, joka mielestäni sisällyttää Ranskan sisälleen.
Pienleipomon leipä, jonka taikinan neste korvataan punaviinillä ja johon lisätään paikallista lihaisaa makkaraa sekä juustoja. Käytetään aperitiivinomaisesti.
Wou, tämähän huutaa Ranska.

Huomenna pitäisi lähettää pari paperinpalasta kotipuoleenpäin. Onneksi sain toissapäivänä tietää missä on Posti. Katsotaan mitä siitä tulee.

Nyt. Ruokaa. <3

Länsirannalta ei muuta uutta.

Vähän suklaata.

Kuten uhkasin, en tehnyt paljon mitään. Vähän kävin kaupoilla, ostin muutaman vaatteen ja vahingossa Nutellaa ja tsillasin loppupäivän ihan rauhassa.

Tänään sitten aamukahvien jälkeen suuntasin työpaikalle vapaapäivän merkeissä leikkimään sillä suklaalla.

La Pétriella on toinenkin "apprentis" töissä, ja jos oikein käsistin niin hänkin on paikalla viitenä päivänä viikossa tästä lähtien. Mitä? Okei.
Se on viisitoistavuotias poika. Hirmu hontelo ja sen näköinen ettei olisi nukkunut viikkoon, mutta toisaalta nauraa jatkuvasti. Sebastien oli sitä mieltä, että se on ihan noviisi ja saa ottaa miusta mallia. Piti näyttää kuulemma miten ammattilaiset pursottaa, ja sitten pojat hehettelivät ihan onnessaan. No, oli se sen pussista pitelemisen ote ja jälki hieman sen näköistä, että teki mieli käydä vinkkailemaan paineen luomisesta pursottaessa jne., mutta ei sellaista voi toinen opiskelija käydä kertomaan koska.. No, aika ylimielistä.
Mukavalta se poika kyllä vaikuttaa. Katsotaan nyt että ollaanko oikeasti kolmestaan siellä kondiksessa tästä eteenpäin kun Ranskassa koulut taas alkoivat. Vielä parempi: neljästään kun Jerome on mukana. Voi pojat. Ei sinne sitten enää mahdu.

Sebastien tosiaan mainitsi aiemmin kun tämä poika kävi vierailemassa paikanpäällä, että heillä on ollut siellä toinenkin työssäoppija, jonka "sopimus" on vuoden pituinen. Käsitin aikanaan, että se olisi ollut siellä jo pitkän aikaa, sillä Sebbe mainitsi jotenkin että siitäkin huolimatta olisin ehkä parempi....
No toisaalta. VÄITÄN, että kyllä se ikäkin siihen vaikuttaa. Ainakin vähän.

Sain kanapatongin sinne tänään mennessäni! ^-^ Kaikki muut saivat puolikkaan ja minä jostain syystä kokonaisen. Sitten tirskuivat että senkin gourmandise.. HMMM. Siitäkin huolimatta olin ensimmäisenä valmis. ... Mitä. Se oli hyvää!

Sitten käytiin temperoimaan suklaata. Ensin katsoin, ettei Sebastien ollenkaan olisi lämpötiloja mittaillut vaan kuin joku ihme pro osannut tietää sen. Ensimmäisen testin aikana hän kuitenkin totesi että ei se ollutkaan vielä, tehdääs uusiksi mittarin kanssa... Heh.

Tässä lähellä on muuten kuulemma joku chocolatier. Pitää käydä varmaan katsomassa joku päivä. 

Sain itseasiassa ihan hyvänä vinkkinä sen, että tumma suklaa on lähellä sopivaa lämpötilaa siinä vaiheessa kun tökkää sormen siihen ja laittaa hitusen huulelle ja se tuntuu viileälle, sen kun tulisi olla hieman huulen lämpöä alhaisempi. (Huulet karheasti sen 36 ja suklaan tavoite 32 astetta.) Kotioloissa ainakin ihan sallittu systeemi!

Oli siis tummaa ja valkoista. Ja niistä syntyi tämä.

Muna!

Täytettiin puolikkaat miun toiveen mukaisesti paris brest-mousselinella ja liitettiin. Nomnomnomnom. Pitää kai hankkia munamuotit kotiin.
Sain hirmuisen kasan sitten kotiin noita pieniä nappimaisia kuviosuklaita ja kaksi täytemunaa. Syön toista tässä samalla. Sillä oli Homer Simpsonin naama. By S.

Lopulta lähdin kotio, mentiin Choletiin hetkeksi käväisemään, meinasin ostaa kolmenkympin sateenvarjon mutten ostanutkaan ja takaisintulomatkalla mentiin tapaamaan seuraavaa perhettäni. Niiden talo on siis eri suunnassa, mutta melko samalla etäisyydellä La Pétrielta.

Erittäin mukavan oloinen rouva oli vastassa!
Lyhyesti sanoen tämän hetken fiilikset: niiden pihassa makasi valkoinen kissa. Toivon, että se on niitten. Minulla on oma huone yläkerrassa privaatilla kylpyhuoneella. Toivon, että siellä on amme.
Talo oli muutenkin aika hulppean näköinen. Toivon, että siellä toimii wlan myös minun huoneessani.
Haha! :D

Öööt!